Vierailija Lauri Tierala: Vahva naapuri, hyvä naapuri

Hiski Haukkala kuvaa kirjassaan Suomen ulkopoliittisen keskustelun kahta perusvirtausta: pienvaltiorealismia ja liberalismia. Venäjän-tuntijana Haukkala osoittaa, kuinka molemmat ajattelutavat ovat olleet pyrkimyksiä hallita Suomen suhdetta haastavaan itäiseen naapuriinsa. Neuvostoliitto oli pitkään niin hallitseva tekijä Suomen ulko- ja sisäpolitiikassa, että se ratkaisi presidentinvaaleja ja hallituksen kokoonpanonkin vuosikymmeniksi.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen tämä erikoisuhde on vähintäänkin muuttunut, Haukkalan mukaan kenties jopa kadonnut. Suurella pensselillä maalattu kehityskulku vie - mutkineenkin - kohti normaalia naapurutta, jossa toisen menestys hyödyttää toistakin. Suomi ja Euroopan unioni pyrkivät edistämään Venäjän modernisoitumista. Suomalaisten ja venäläisten taloudellinen ja sosiaalinen kanssakäyminen on ennätysmäisen tiivistä. Suomen venäjänkielinen vähemmistö on kasvanut yli 50 000:een, ja Suomi myöntää vuosittain yli miljoona viisumia Venäjällä.

Nyky-Suomen parlamentaarisessa demokratiassa hallitusneuvottelut ovat myös ulkopoliittisen linjan osalta merkittävä kannanmuodostuksen paikka. Onkin varsin kuvaavaa, että hallitusohjelman seitsensivuisesta ulko- ja EU-poliittisesta osiosta Venäjää käsitellään tusinan rivin verran. Muutoksia tekstiin ei Säätytalolla juuri tehty. Suhtautuminen euroalueen kriisirahastoihin ja vaikkapa globalisaatioon jakavat poliittista kentää huomattavasti enemmän kuin nyky-Venäjä.

***

EU-maiden ulkopolitiikassa on tapahtunut merkittävä muutos viime vuosina. Kovaa sotilaallista turvallisuutta ei arvioida enää niin määrääväksi tekijäksi kuin aiemmin. Sen sijaan taloudellisten kysymysten merkitys nousee ikääntyvien ja hitaasta kasvusta kärsivien maiden ulkosuhteissa. Talouskasvun ja työllisyyden tukeminen on nostettu ulkoasiainhallintojen asialistan kärkeen.

Maailman talouskasvu tapahtuu tällä vuosikymmenellä pääasiassa Euroopan ulkopuolella. Maissa, joissa markkintalous ei aina toimi vapaasti, ja mm. markkinoillepääsyongelmat ovat alituinen riesa. Kehittyvät taloudet ovat muuttuneet hyödykkeiden tuottajista maailman suurimmiksi markkinoiksi yritysten välisessä liiketoiminnassa ja ovat nyt nousemassa maailman suurimmiksi kuluttajamarkkinoiksi.

On siis varsin luontevaa, että talousetujen edistäminen nousee ulkoasiainhallintojen tärkeysjärjestyksessä. Asiassa ei sinänsä ole mitään uutta mm. kauppakomppanioiden kanssa toimineille perinteikkäille hallinnoille.

***

Suomalaiset yritykset ovat raivanneet markkinaosuuksia monilla kasvavilla markkinoilla ja investoineet mm. Kiinaan merkittävästi. Kohtalonkysymys kannaltamme on kuitenkin myös taloudellisessa mielessä naapurimme Venäjä. Suurin kauppakumppanimme EU:n ulkopuolella - maa, jossa suomalaiset yritykset työllistävät jo yli 50 000 henkeä.

Hallitusohjelman Venäjä-osion lyhyys ei tarkoita, että Venäjä-suhteestamme ei olisi paljoa sanottavaa - päinvastoin, onhan hallituksella erillinen Venäjä-toimintaohjelma ja pääministerin johtama Venäjä-asioiden ministerityöryhmäkin. Lähes kaikilla hallituksen jäsenillä on nykyään salkussaan Venäjä-rajapintaa, olipa sitten kyse liikenteestä, koulutuksesta, energiasta tai sisäisestä turvallisuudesta.

Sen sijaan hallitusohjelma osoittaa, kuinka ristiriidaton Suomen Venäjä-suhde puolueiden välillä nykyään on. Näkemyserot liittyvät käytännön kysymyksiin viisumivapauden aikatauluista ym. tekniikkaan. Johtuen Venäjään liittyvien kysymysten perinteisesti herättämistä suurista tunteista, käydään Venäjä-lausuntoihin herkästi kiinni julkisuudessa, mutta tämä pelin politiikka ei juuri vaikuta oikeaan Venäjä-suhteeseemme.

Suomen kannalta on olennaista, jatkaako Venäjä voimakkaan kasvun tiellä, monipuolistuuko sen talous, modernisoituuko sen yhteiskunta ja vakautuuko sen poliittinen tilanne,

Haukkala siteeraa kirjassaan Osmo Apusen teoriaa, kuinka Venäjän hetkellinen heikkous on aina lisännyt Suomen pelitilaa länteen päin. Taloudellisten ulkosuhteiden aikakaudella peli saattaa olla kääntymässä toisin päin: menestyvä ja vahva Venäjä on Suomen menestyksen tae ja lisää myös meidän kiinnostavuuttamme "lännessä".

***

Vladimir Putinin kolmannen presidenttikauden alkaessa kannunvalannat maan suunnasta käyvät kuumina joka puolella. Kremlin ulkopuolinen oppositio on osoittanut kykynsä, ainakin hetkellisesti.

Saumakohtiin liittyy aina sekä mahdollisuuksia että riskejä. Sisäpoliittisista syistä naapureidensa kovistelun aloittava Venäjä olisi Suomen ulkopoliittiselle johdolle kiistatta haaste. Kotimainen yhteisymmärrys Venäjä-linjasta voisi osoittautua hyvän sään ilmiöksi. Joutuisimme takaisin Haukkalan kuvamaan tasapainotteluun kohtalon kolmiossa.

Murrosvaihe voi kuitenkin tarjota myös mahdollisuuden syvällisempään Venäjä-keskusteluun niin Suomessa kuin EU:n piirissä. Onko yhteinen strategiamme toiminut; haluaako Venäjä modernisoitua? Mikä on seuraava askel? Millä vauhdilla vapaakauppaa ja viisumivapautta kohti voidaan edetä?

Niin kauan kuin talouskysymykset hallitsevat Suomen Venäjä-suhdetta, voivat pienvaltiorealistit pysyä koloissaan.

Lauri Tierala

Kirjoittaja osallistui kevään 2011 hallitusneuvottelujen ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän kokouksiin

Cateringista ja toppahousuista

Viime päivinä julkisuudessa on kauhisteltu Suomen poliittisen johdon tarjoaman kestiystävällisyyden hintaa. Ensin Hesari tiesi kertoa, että Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin isännöimä Lapland Retreat Saariselällä maksoi veronmaksajille 150 000 euroa. Tämä on saanut Suomen kansan repimään pelihousunsa. Keskustelupalstoilla on hintaa kauhisteltu ja muun muassa Uudessa Suomessa bloggaava Lapin PerusÄSSÄksi itseään tituleeraava Hemmo Koskiniemi on verrannut negatiivisesti syntyneitä kuluja omien EU-projektiensa kululaskuihin. Kansan syvien rivien johtopäätös on ollut, että "kokoomuspojat" järjestivät kivan hiihtoreissun kavereilleen perheineen ja kansa maksaa laskun. Hullunkurisimmillaan on pohdittu kuka kustansi ihmisten päällä olleet samankaltaiset toppa-asut (arvelen tietäväni vastauksen).

Muutama asia lienee selventämisen väärtti. Kyseiset vieraat - joiden seassa oli muun muassa WTO:n pääjohtaja Pascal Lamy - eivät olleet "kokoomuksen" vaan Suomen valtion vieraita. Näin ollen varsin luontevaa on, että valtio myös laskun kuittaa. Lisäksi itse Stubbin ulkoministeriaikana järjestetyssä ensimmäisessä Lapland Retreatissa mukana olleena puolestaan voin todistaa, että mitään mieletöntä ylellisyyttä vieraille (ei ainakaan silloin) tarjottu: suhteelllisen tavallista ruokaa ja -juomaa sekä liikuntapitoista oheisohjelmaa. Tämä kaikki kuitenkin maksaa rahaa. Suurin yksittäinen kuluerä lienee ihmisten palkat: esimerkiksi tilaisuudessa avustaneet virkamiehet ovat palkkatöissä paikalla. Myös turvajärjestelyt ja kuljetukset paikan päällä - turvamiehet ovilla sekä automiehet maksavat: he - toisin kuin esimerkiksi vaikkapa Katainen ja Stubb - ovat alueella töissä tuntipalkalla. Näiden palveluiden tarjoaminen kuuluu luonnollisesti Suomen valtion rooteliin.


Jotta ei jäisi väärää kuvaa, että nyt se Stubbin hommissa ollut Hiski puolustaa innokkaasti heimoveljiään, niin puolustetaan tasapuolisuuden vuoksi myös demareita (entisiä ja/tai jälleen tulevia). Myös Tarja Halosen läksiäisten kulut ovat näet saaneet osakseen samankaltaista kauhistelua. Iltalehti tiesi aiemmin tällä viikolla kertoa, että Halosen jäähyväisinä toimineen kansainvälisen presidenttifoorumin kestitys maksoi 200 000 euroa. Ja jälleen on kansa voivotellut ja sirotellut päälleen tuhkaa, (etenkin netissä kielenkäyttö on paikoin ollut totaalisen painokelvotonta, vaikka itse olenkin joltisenkin rouheiden sanamuotojen ystävä).

Pieni suhteellisuudentaju olisi kuitenkin asioissa paikallaan. 150 000 tai 200 000 on tietysti paljon rahaa, mutta Suomen valtion menoraameissa ja kansantaloudessa se on tippa meressä. Vaikka nuo rahat heti palautettaisiin valtiokonttorin tilille, ei Suomi sillä pelastuisi tai näihin menoihin kaatuisi. Olennaisempaa on, että Suomi kykenee kutsumaan ja saamaan paikalle maailman todellisia huippuvaikuttajia (WTO:n pääjohtaja on tällainen, Saksan liittopresidentistä en tosin ihan mene takuuseen). Heidän turvallisuudestaan ja tietystä mukavuudesta huolehtiminen maksaa, mutta se ei ole vastikkeetonta rahan syytämistä. Päinvastoin. Ensinnäkin, Suomi saa tilaisuuden esittää omia näkökantojaan ja vaihtaa ajatuksia. Tätä kutsutaan verkostoitumiseksi, vaikuttamiseksi ja tietojen saamiseksi, kaikki elintärkeitä toimintoja, joista etenkin pienen valtion vaikutusvalta on täydellisen riippuvainen 2000-luvulla. Lisäksi Suomen valtiojohto nauttii vastaavanlaista kestiystävällisyyttä vastavuoroisesti maailmalla: Ei esimerkiksi tasavallan presidentti reissaa laukussaan "leipää ja piimää vaan" - miksi meidän pitäisi odottaa jotakin muuta tänne tulevilta vierailtamme? Ajatusleikkinä kannattaisi ehkä pohtia, mitä Etelä-Korea mahtoi "joutua" maksamaan juuri päättyneestä ydinturvallisuushuippukokouksesta? Onko Koreankin kansan tuoppiin juuri kustu?

Hiski Haukkala