Cateringista ja toppahousuista

Viime päivinä julkisuudessa on kauhisteltu Suomen poliittisen johdon tarjoaman kestiystävällisyyden hintaa. Ensin Hesari tiesi kertoa, että Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin isännöimä Lapland Retreat Saariselällä maksoi veronmaksajille 150 000 euroa. Tämä on saanut Suomen kansan repimään pelihousunsa. Keskustelupalstoilla on hintaa kauhisteltu ja muun muassa Uudessa Suomessa bloggaava Lapin PerusÄSSÄksi itseään tituleeraava Hemmo Koskiniemi on verrannut negatiivisesti syntyneitä kuluja omien EU-projektiensa kululaskuihin. Kansan syvien rivien johtopäätös on ollut, että "kokoomuspojat" järjestivät kivan hiihtoreissun kavereilleen perheineen ja kansa maksaa laskun. Hullunkurisimmillaan on pohdittu kuka kustansi ihmisten päällä olleet samankaltaiset toppa-asut (arvelen tietäväni vastauksen).

Muutama asia lienee selventämisen väärtti. Kyseiset vieraat - joiden seassa oli muun muassa WTO:n pääjohtaja Pascal Lamy - eivät olleet "kokoomuksen" vaan Suomen valtion vieraita. Näin ollen varsin luontevaa on, että valtio myös laskun kuittaa. Lisäksi itse Stubbin ulkoministeriaikana järjestetyssä ensimmäisessä Lapland Retreatissa mukana olleena puolestaan voin todistaa, että mitään mieletöntä ylellisyyttä vieraille (ei ainakaan silloin) tarjottu: suhteelllisen tavallista ruokaa ja -juomaa sekä liikuntapitoista oheisohjelmaa. Tämä kaikki kuitenkin maksaa rahaa. Suurin yksittäinen kuluerä lienee ihmisten palkat: esimerkiksi tilaisuudessa avustaneet virkamiehet ovat palkkatöissä paikalla. Myös turvajärjestelyt ja kuljetukset paikan päällä - turvamiehet ovilla sekä automiehet maksavat: he - toisin kuin esimerkiksi vaikkapa Katainen ja Stubb - ovat alueella töissä tuntipalkalla. Näiden palveluiden tarjoaminen kuuluu luonnollisesti Suomen valtion rooteliin.


Jotta ei jäisi väärää kuvaa, että nyt se Stubbin hommissa ollut Hiski puolustaa innokkaasti heimoveljiään, niin puolustetaan tasapuolisuuden vuoksi myös demareita (entisiä ja/tai jälleen tulevia). Myös Tarja Halosen läksiäisten kulut ovat näet saaneet osakseen samankaltaista kauhistelua. Iltalehti tiesi aiemmin tällä viikolla kertoa, että Halosen jäähyväisinä toimineen kansainvälisen presidenttifoorumin kestitys maksoi 200 000 euroa. Ja jälleen on kansa voivotellut ja sirotellut päälleen tuhkaa, (etenkin netissä kielenkäyttö on paikoin ollut totaalisen painokelvotonta, vaikka itse olenkin joltisenkin rouheiden sanamuotojen ystävä).

Pieni suhteellisuudentaju olisi kuitenkin asioissa paikallaan. 150 000 tai 200 000 on tietysti paljon rahaa, mutta Suomen valtion menoraameissa ja kansantaloudessa se on tippa meressä. Vaikka nuo rahat heti palautettaisiin valtiokonttorin tilille, ei Suomi sillä pelastuisi tai näihin menoihin kaatuisi. Olennaisempaa on, että Suomi kykenee kutsumaan ja saamaan paikalle maailman todellisia huippuvaikuttajia (WTO:n pääjohtaja on tällainen, Saksan liittopresidentistä en tosin ihan mene takuuseen). Heidän turvallisuudestaan ja tietystä mukavuudesta huolehtiminen maksaa, mutta se ei ole vastikkeetonta rahan syytämistä. Päinvastoin. Ensinnäkin, Suomi saa tilaisuuden esittää omia näkökantojaan ja vaihtaa ajatuksia. Tätä kutsutaan verkostoitumiseksi, vaikuttamiseksi ja tietojen saamiseksi, kaikki elintärkeitä toimintoja, joista etenkin pienen valtion vaikutusvalta on täydellisen riippuvainen 2000-luvulla. Lisäksi Suomen valtiojohto nauttii vastaavanlaista kestiystävällisyyttä vastavuoroisesti maailmalla: Ei esimerkiksi tasavallan presidentti reissaa laukussaan "leipää ja piimää vaan" - miksi meidän pitäisi odottaa jotakin muuta tänne tulevilta vierailtamme? Ajatusleikkinä kannattaisi ehkä pohtia, mitä Etelä-Korea mahtoi "joutua" maksamaan juuri päättyneestä ydinturvallisuushuippukokouksesta? Onko Koreankin kansan tuoppiin juuri kustu?

Hiski Haukkala