Hiskin kirjan kansikuvassa on hauska yksityiskohta: maapalloa täyttää isokokoinen Afrikka, jota Suomen muuttuvat koordinaatit ei kuitenkaan käsittele. Rajaus on tietysti perusteltu, sillä Afrikalla on ollut hyvin vähän tekemistä Suomen kohtalon kolmion sen paremmin kapean kuin laveammankaan version kanssa. Suomi on heilunut Venäjän ja lännen välissä Afrikasta riippumatta.
Mutta Afrikasta on tulossa tärkeämpi. Se edustaa sitä nopeasti muuttuvaa maailmanjärjestystä, johon Hiskikin viittaa kirjan esipuheen alussa. Jos tämän unohtaa, Afrikan kehitys voi tulla samanlaisena yllätyksenä kuin Kiinan ja Intian nousut maailman johtaviksi valtioiksi.
Kiinan takia Afrikka on jo olennainen osa voimatasapainon muutosta. Kiinan läsnäolo maanosassa lisääntyy nopeasti, sillä Peking ja Afrikka ovat löytäneet toisensa win-win –tilanteesta. Afrikalla on runsaat luonnonvarat, joiden hyödyntäminen on ollut hankalaa, koska ei ole ollut riittävää infrastruktuuria. Kasvava Kiina taas hamuaa fossiilisia polttoaineita ja metalleja sekä markkinoita teollisuudelleen. Kiina myös pystyy rakentamaan niitä teitä ja satamia, joita Afrikka tarvitsee. Jokin aika sitten Kiina ohitti Yhdysvallat Afrikan suurimpana kauppakumppanina, ja yhteistyö näyttää vain laajenevan ja syvenevän.
Kiinan merkitys on luonnonvaroja ja rakennusprojekteja laajempi. Afrikassa Kiinan taloudellinen menestys nähdään esikuvana, josta halutaan ottaa oppia. Euroopan ja Yhdysvaltojen talousongelmat ovat vain lisänneet tätä vetovoimaa. Kiinaan myös suhtaudutaan suopeasti, koska se ei lännen tapaan aseta yhteistyölleen poliittisia ehtoja vaan tarjoaa “tasavertaista kumppanuutta”. Zimbabwen Robert Mugaben sanoin Afrikka katsoo nyt itään, josta aurinko nousee. Se ei enää katso länteen, mihin aurinko laskee.
Eikä Afrikka vain heijasta voimatasapainon muutosta Kiinan kautta, vaan siitä näyttää olevan tulossa seuraava muutoksen moottori. Luonnonvarat ja Kiina selittävät sitä, että Afrikka ei enää näyttäydy maanosana, joka on tuomittu elämään köyhyydessä. Sen talous kasvaa nyt 5-6 prosenttia vuodessa. Afrikka kehittyy vaikkakin muiden maanosien jälkeen. Maailmanpankki on jopa arvioinut, että Afrikka olisi Kiinaan ja Intiaan verrattavissa olevan nopean talouskasvun ajan kynnyksellä. Kun tähän lisätään iso pinta-ala ja ennusteet siitä, että vuosisadan lopulla afrikkalaisia olisi kolme miljardia, kuva maanosan potentiaalista alkaa hahmottua.
Mitä tämä sitten merkitsee Suomen koordinaatistolle? Afrikka on kolmessakin mielessä esimerkki siitä, miten maailman kehityksen painopiste on entistä enemmän siirtynyt Suomen kohtalon kolmion ulkopuolelle.
Ensinnäkin Moskova-kärki. Afrikasta katsoen näkee selvästi, että Hiskillä on hyvät perusteet väittää, ettei Venäjä ole aito BRIC- (tai BRICS-) maa. Kun Afrikka etsii esikuvia ja kumppaneita, se ei näytä edes vilkaisevan Moskovan suuntaan. Tämä havainto tukee johtopäätöstä siitä, ettei Venäjästä ole tulossa globaalisti merkittävää taloutta. Osuvampaa onkin puhua BASIC-maista, jolloin Venäjä ei kuulu joukkoon.
Toiseksi lännen kärkien suhteellinen heikkeneminen on seurausta Kiinan ja muiden nousevien maiden vahvistumisesta. Jos Afrikkakin nyt lähtee nousuun, lännen asema tulee heikkenemään entisestään. Lännen vaikutusvallalle voi povata lisää vaikeuksia myös siksi, että monet afrikkalaiset näkevät Euroopan ja Yhdysvallat uhkana suvereniteetilleen. Tämä kävi hyvin ilmi Libyan sodan yhteydessä, kun Naton operaatio tuomittiin yleisesti hyökkäyksenä itsenäistä afrikkalaista maata vastaan.
Kolmanneksi Afrikan kehityksellä on merkittävä globaali ulottuvuus, jolla ei ole tekemistä kohtalon kolmion turvallisuusproblematiikan kanssa. Kyse on kasvun rajoista ja etenkin ilmastonmuutoksesta. Länsi, joka kehittyi ensin, on aiheuttanut valtaosan ilmakehään tähän mennessä kerääntyneistä kasvihuonekaasuista. Nyt Kiina ja muut nousevat taloudet kiihdyttävät ilmastonmuutosta entisestään. Miten Afrikka poistaa köyhyyden nopeasti kasvavan väestönsä keskuudesta ilman, että ilmastonmuutos pääsee käsistä?
Hiski on oikeassa sanoessaan, että maailman muutos vaikuttaa Suomen kohtalon kolmioon. Johtuu ehkä siitä, että tarkkailen asiaa kaukana Suomen pitkästä itärajasta, mutta minusta muutos pikemminkin laajentaa kuin alueellistaa kolmiota. Muutos lisää tarvetta globaalihallintaan ja kanssakäymiseen eteläisen pallonpuoliskon kanssa. Haastetta riittää, sillä Afrikan mukaantulo monimutkaistaa kansainvälisiä suhteita entisestään. Ja samalla Suomen ja muun lännen on entistä hankalampaa vaikuttaa Afrikkaan. Mitä enemmän Afrikka vaurastuu luonnonvaroillaan, mitä enemmän maanosaan tulee rahaa nousevista talouksista ja mitä suuremmaksi Afrikan tuottava ja kuluttava keskiluokka kasvaa, sitä tehottomampaa ehdollistava apu on Afrikan käyttäytymisen ja kehityksen ohjaamisessa.
Tapani Vaahtoranta
Programme Director
Institute of African Leadership for Sustainable Development (UONGOZI Institute)
