Taannoisessa blogi-kirjoituksessani esitin tulkinnan, että varuskuntien lakkauttamiseen liittyvä lähinnä aluepoliittinen keskustelu kielii suomalaisten Venäjän-pelon vähentymisestä: Venäjän uhka ei enää myy Suomessa.
Viikonlopun Ilta-Sanomissa on laaja Venäjä-kysely, joka antaa hieman lisätukea tälle ajatukselle. Kyselyn mukaan 58 prosenttia vastaajista katsoo, että Venäjän mahdollinen aseellinen lisävarustautuminenkaan ei muodosta uhkaa Suomelle (kolmasosa kuitenkin katsoo, että uhka kasvaisi). Tämä on merkittävä tulos, sillä se tarkoittaa, että lähes kuusi kymmenestä vastaajasta ei usko Venäjän hautovan Suomen kannalta pahoja aikeita: Venäjän mahdollinen vahvistuminen ei itsessään uhkaa Suomea.
Mielenkiintoisesti venäläisiin liittyvistä asenteista kertoo kysymys, joka koskettelee venäläisten tulemista suomalaisten naapureiksi Suomessa talo- tai asuntokauppojen myötä. Tyylilleen uskollisesti Ilta-Sanomat uutisoi asian otsikolla "Pitkin hampain naapureiksi!", sillä vastanneista 25 prosenttia ei hyväksy asiaa lainkaan ja 33 prosenttia ei pidä asiasta, vaikka hyväksyykin sen. Näin ollen 58 prosenttia vastaajista (mahtavatkohan olla samat 58 prosenttia kuin edellisessä kysymyksessä?) suhtautuu nihkeästi seinänaapuruuteen venäläisten kanssa.
Asian voi tulkita kuitenkin myös toisin, sillä vastaajien suurin ryhmä, 40 prosenttia, ilmoittaa yksikantaan hyväksyvänsä venäläiset mukisematta naapureikseen. Kun tähän liitetään 33 prosenttia, jotka kuitenkin hyväksyvät asian vaikka eivät siitä välttämättä pidäkään, päästään tulokseen, jonka mukaan lähes kolme neljäsosaa vastaajista on valmis hyväksymään venäläisen naapurikseen. Luku kielii mielestäni huimasta asennemuutoksesta Suomessa. Ajatelkaapa, minkälaisia lukemat olisivat mahtaneet olla, jos kysely olisi tehty 1991, 1944 tai vaikkapa 1918?
Suomalaiset eivät siis enää pelkää Venäjää eivätkä ilmeisesti oikeastaan inhoakaan venäläisiä. Ovatko suomalaiset sitten oikeassa asennemuutoksensa kanssa?
Vastaus lienee kyllä ja ei. Yhtäältä - ja kuten SMK:ssa kirjoitan (s. 144) - Kremlissä ei tällä hetkellä ole synkeää "Suomen-osastoa", joka miettisi katalia temppuja päämme menoksi. Sitten routavuosien alkamisen Venäjä ei ole näin vähän uhannut Suomea kuin nyt.
Mutta Venäjän kehitykseen liittyy myös merkittäviä epävarmuustekijöitä. Venäjällä kuohuu jälleen ja kukaan ei voi varmaksi sanoa, minkälainen eliitti maata johtaa vaikkapa kuuden vuoden kuluttua. Jos joku muuta väittää, kannattaa lopettaa hänen kuuntelemisensa.
Myös Venäjän nykyiseltä johdolta käy rock'n'roll: Putinin nationalistinen ja ulkopuolisilla viholliskuvilla pelotteleva vaaliretoriikka on suoraan kumpujen yöstä. Huolestuttavaa on, että tavara myös tekee Venäjällä kauppansa. Myös lännessä paljon ihastusta herättäneiden Putin-protestoijien joukossa on paljon vielä Putiniakin pahempia kansallismielisiä voimia.
Dmitri Trenin mielestäni osoittaa vakuuttavasti uusimmassa analyysissään kuinka harhaista Putinin retoriikka kuitenkin on. Lienee selvää, että kansallismielisempää ja militarisoituvaa Venäjää odottaa umpikuja. Sama tosin odottanee myös nykyistä Putinin Venäjää, ja suuri, ja vielä toistaiseksi vastaustaan odottava kysymys kuuluu, mihin suuntaan Venäjä seuraavaksi kääntyy. Juuri tämä vakaiden instituutioiden ja demokraattisen vallansiirtymisen kulttuurin puuttuminen tekee Venäjästä niin ongelmallisen naapurin.
Suomalaisten Venäjä-asenteen muutosta tulee kuitenkin juhlia positiivisena saavutuksena. Se on hyvä kasvualusta Venäjän-suhteille jatkossa, aivan maan poliittisesta johdosta riippumatta. Samalla kuitenkin lienee syytä pitää mielessä, että Venäjän kehitykseen liittyy merkittäviä epävarmuustekijöitä. Kuten SMK:ssa kirjoitan, liialliseen sinisilmäisyyteen Venäjän kanssa ei vieläkään ole varaa.
Samalla liiallista kyynisyyttä ja pelkotilailua on syytä välttää. Olin helmikuun alussa Lontoossa ja söin illallista Venäjän-tuntijoiden seurassa. Vieressäni istui Queen's Universityssä Belfastissa väitöstään viimeistelevä Elena Gnenida, joka lempeästi torui minua liiallisesta Venäjä-pessimismistäni: Liian usein Venäjän muutosta on vastustettu sanomalla, että vaihtoehto on kuitenkin aina nykyistä kehnompi. Gnedina uskoi, että myös toisenlainen muutos Venäjällä on mahdollinen ja lännen tulisi antaa sille mahdollisuus. Paha tähän on mitään mennä vastaan väittämäänkään.
Hiski Haukkala
Miten uusi maailmanjärjestys muuttaa Suomea? Millaista ulkopolitiikkaa ja kansainvälistä roolia Suomen kannattaa tavoitella jatkossa? Miten Venäjän kehittyminen vaikuttaa Pohjois-Eurooppaan? Olen Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala ja pohdin muun muassa näitä teemoja kirjassani Suomen muuttuvat koordinaatit (Gummerus). Projekti on päättynyt ja blogi on suljettu. Keskustelu jatkuu Twitterissä @HiskiHaukkala
