Suomen ensimmäinen IR-sota on päättynyt ja Ulkopolitistin jo uutisoima rauhansopimus on allekirjoitettu. Minun kannaltani tämä ei tapahtunut hetkeäkään liian aikaisin, sillä bluffistani huolimatta itärintamani oli vakavassa vaarassa romahtaa hurjan (mutta toivottavasti vain hetkellisen) ammatillisen ylikuormituksen takia.
Mikä siinä onkin, että jokainen puhekeikka, työmatka ja artikkeli tuntuu aivan LOISTAVALTA ajatukselta silloin kun niitä ehdotetaan? Ja yht'äkkiä ollaan sitten taas siinä tutussa wanhassa kusessa, jossa on aivan liikaa kaikkea, eikä mikään aika millään tahdo riittää? Tarvitsisin jämäkän sihteerin, joka pitäisi puoliani. Tämä savotta saataneen onneksi selvitettyä juhannukseen mennessä. Sitä seuraavaa ryteikköä jo odotellessa (anteeksi perhe!).
Vaan mahtuu ressin keskelle myös kaikkea mahtavaa. Kuten maanantainen työpäivä Farnhamissa Surreyn maaseudun rauhassa co-editorieni kanssa Venäjä-kirjan johtopäätöksiä brainstormatessa. Ja etenkin eilinen Venäjä-seminaari Chatham Housessa. Tilaisuus käytiin Chatham House -säännön alla, joten en voi yhdistää sanottuja asioita ihmisiin, mutta se tuskin lienee kovin tärkeää. Päivä oli todella mielenkiintoinen ja osoitti, että Moskovan ja osin Pietarin lisäksi Venäjästä voi käydä todella mielenkiintoisia keskusteluja vain kahdessa kaupungissa: Lontoossa ja Washingtonissa (sori Helsinki!).
Seminaarin alustajat olivat mielestäni kaikki hyviä (tai mikäs minä olen mitään sanomaan!), mutta todellinen A-ketju (mm. Bobo Lo, Julian Cooper, Margot Light + monia, monia muita!) istui itse asiassa yleisössä haastaen, kommentoiden, kysyen ja lisäten nökökulmia ja pointteja keskusteluun. Näillä maileilla on ehtinyt tuhanteen kertaan tuskaantua tylsiin seminaareihin, mutta eilinen oli hurjaa älyllistä ilotulitusta from start to finish. Mahtavaa!
Mahtavuus ei kuitenkaan ulottunut itse Venäjä-analyysiin, jonka tilannetta yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki pitivät varsin huolestuttavana. Lyhykäisesti Venäjän sisäpoliittinen tilanne on hiljalleen kriisiytymässä, mutta ongelmana on, että mitään uskottavaa vaihtoehtoa tai suunnitelma B:tä ei ole kenellekään, ei Putinilla eikä oppositiolla, joka on vaarassa joutua ääriainesten kaappaamaksi. Taloudellisesti Venäjällä menee periaatteessa hyvin niin kauan kuin öljyn hinta ei romahda (ja se tuskin romahtaa), mutta samalla on selvää, että nykyisestä talousmallista tulee ajan mittaan uhka Venäjän taloudelliselle menestykselle ja vakaudelle (lukekaa SMK:tä, tämä kaikki on itse asiassa siellä jo sanottu!). Myös ulkopoliittisesti Venäjä on ajautumassa onnettomalla uralle, jossa refleksiivinen lännenvastaisuus ja kouristuksenomaiset yritykset dominoida lähialueita törmäävät realiteetteihin, joissa Venäjän todellinen vaikutusvalta ja ylipäätään ympäröivän maailman mielenkiinto koko Venäjää kohtaan on itse asiassa hurjassa laskussa.
Tämä mielenkiinnon vähentyminen Venäjää kohtaan alkaa näkyä myös jo tutkimusmaailmassa. Mainitkaa kaksi alle 40-vuotiasta kovaa Venäjä-tutkijaa vaikkapa Saksasta, Ranskasta tai Brittilästä. Ei taida ihan heti onnistua? Samaa voi sanoa myös USA:sta: "kaaderit" alkavat käydä vähiin ja se tarkoittaa, että ajan mittaan Venäjästä voi käydä älyllisesti mielenkiintoisia keskusteluja vain Venäjällä - jos sielläkään.
Ainut potentiaalinen valonsäde liittyi tähän asioista eri mieltä olleeseen henkilöön, jonka mukaan nimenomaan Putin saattaa osoittautua game changeriksi Venäjän kannalta. On mahdollista, että hän löytää jälleen sisäisen uudistajansa ja aloittaa 2000-luvun alusta tutun uuden reformisyklin, joka vetää Venäjän ajan mittaan kuiville. Mahdollistahan tämä kaiketi on ja tietysti toivottavaakin, mutta uskon tämän vasta kun näen.
Turnee jatkuu huomenna Loughborough'in (koettakaapa sanoa tämä tongue twister viisi kertaa peräkkäin - jos onnistuu, voitte edetä Iranian uranium -tasolle), jossa aiheena toinen ikuisuusteema, EU:n suurstrategia.
Entäs tuo Wembleyn stadioni sitten? Aloitin oman alustukseni tunnustamalla, että lapsena usein toivoin, että minusta tulisi rokkitähti, joka saisi soittaa täpötäydellä Wembleyn stadionilla. No sen unelman kohtalon me kaikki jo tiedämme. Policy-analyysimaailmassa Chatham House on kuitenkin Wembleyn stadionin vastine, joten oli aivan mahtavaa päästä sen lauteille ärisemään.
'nuff said.
Hiski Haukkala
Miten uusi maailmanjärjestys muuttaa Suomea? Millaista ulkopolitiikkaa ja kansainvälistä roolia Suomen kannattaa tavoitella jatkossa? Miten Venäjän kehittyminen vaikuttaa Pohjois-Eurooppaan? Olen Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala ja pohdin muun muassa näitä teemoja kirjassani Suomen muuttuvat koordinaatit (Gummerus). Projekti on päättynyt ja blogi on suljettu. Keskustelu jatkuu Twitterissä @HiskiHaukkala
