Vierailija Aaro Toivonen: Verkoista ja niiden pettämisestä

Suomalainen yhteiskunta toimii verkkojen varassa. Tietoliikenne-, energianjakelu-, lämmönjakelu-, viesti-, rata-, vedenjakelu-, viemäröinti-, tie- jne. infrastruktuuri muodostavat nyky-yhteiskuntaa kannattelevan verkoston, jolle yhteiskunnan lähes kaikki elintärkeät toiminnot tavalla tai toisella perustuvat tai ovat ainakin voimakkaasti riippuvaisia niiden toiminnasta.

Yhteistä näille verkostoille on se että ne ovat yhä suuremmin riippuvaisia sähköisistä säätely-, ohjaus-, ja valvontajärjestelmistä. Nämä verkostot ovat siinä määri toisiinsa kytkeytyneitä, että vika yhdessä verkon kohdassa saattaa vaikuttaa verkoston muihin osiin sekä aiheuttaa vikaantumista tai toimimattomuutta myös muissa verkoissa. Vika tietyissä tietoliikenneyhteyksissä vaikeuttaa energian jakelua sekä tuotantoa ja ilman energiaa eivät puolestaan tietoliikenneyhteydet toimi. Vastaavanlaisia kytköksiä on löydettävissä kymmeniä. Kyseessä on eräänlainen epäpyhä liitto tai noidankehä. Verkostojen keskinäisriippuvuuden lisäksi toinen suuntaus on yhä suurempi riippuvuus sähkön saatavuudesta – edes kaupunkialueiden viemärijärjestelmä ei toimi ilman sähköä.

Eri verkostojen toimivuutta pyritään nykyisin turvaamaan monin erilaisin keinoin. Esimerkiksi erilaisissa kriittisissä kohteissa kuten sairaaloissa energian toimituskatkoihin on varauduttu esim. varavoimageneraattorein ja akkuvarmennuksin (UPS = Uninterrupted Power Supply). Näitä järjestelmä- ja kiinteistökohtaisia varmennuksia joudutaan tekemään yhä enemmän, sillä sähkökatkojen vaikutus on toiminnalle niin merkittävä ja ne toistuvat niin usein. Riski on liian suuri. Koko yhteiskunnan kannalta verkostorakenne luonnollisesti mahdollistaa myös vikakohdan ohittamisen verkon muiden osien kautta. Tämä on verkostorakenteen vahvuus.

Kun pohditaan nyky-yhteiskunnan vikasietoisuutta, jäntevyyttä ja toipumisvalmiutta (resilience), teemaa johon myös SMK hieman puretuu, kiinnittyy huomio maassamme vallitsevaan epäsuhtaa energiantuotannon ja muun yhteiskunnan rakenteiden välillä. Kun eräänlainen megatrendi koko yhteiskunnassamme on verkottuminen tietoliikenne-, energian jakelu-, viesti- ja jopa johtamisverkostoihin niin Suomessa energian tuotanto on luonteeltaan varsin suuriin yksiköihin keskittynyttä. Tämä oli ymmärrettävää raskaan teollisuuden (mm. puunjalostus-, konepaja-, ja paperiteollisuuden) suurten yksiköiden energiantarpeen tyydyttämisen näkökulmasta, mutta postmodernin tietoyhteiskunnan näkökulmasta tilanne taitaa olla muuttunut.

Kysymys kuuluukin, olemmeko tilanteessa, jossa energian tuotannon keskittyneisyydestä seuraa yhteiskunnan toiminnan jatkuvuuden kannalta haavoittuvuuksia siirtoyhteyksien pituuden kasvaessa. Tämä on käynyt nyt viimeksi ilmi viime vuosien ja nyt viimeksi vuoden 2011 Tapani-myrskyn aiheuttamien tuhojen yhteydessä. Yhä suurempi riippuvuus sähköstä, yhä herkemmät tietojärjestelmät ja useammin toistuvat sähkökatkot ovat huono yhdistelmä yhteiskunnan toimivuuden näkökulmasta.

Itse asiassa onnettomuustutkintakeskus on kiinnittänyt huomiota sähköyritysten varautumisen tasoon ja esittänyt useita toimenpiteitä joilla toimitusvarmuutta voitaisiin lisätä. Yksi merkittävä ongelma on, ettei sähköyritysten varautumisvelvollisuudelle ole lakisääteistä pohjaa, jolloin varautumiseen liittyvät kustannukset ovat liiketoiminnan kannalta tehottomia investointeja. Sen sijaan esimerkiksi julkisen sektorin toimijoilla, kuten vaikkapa terveydenhuollolla, on merkittäviä varutumisvelvoitteita. Näin ollen sähkönsyötön varmennuksesta koituvat kustannukset kaatuvat käyttäjien kustannuksiksi kun sairaaloja ja muita julkisia kiinteistöjä varustetaan sähkönsyötön varmennuksin ja kansalaiset hankkivat aggregaatteja koteihinsa.

Toinen haavoittuvuus liittyy yksittäisten tuotantopisteiden merkitykseen koko järjestelmän kannalta. Verkottuneessa tuotantojärjestelmässä yksittäisen solmukohdan merkitys on pienempi kuin ”suurisilmäisessä” verkossa. Luonnollisesti pohjoismaisten ja Euroopan laajuisten energiamarkkinoiden kautta pyritään tasaamaan erilaisia kysyntähuippuja ja tuotantohäiriötilanteita. On kuitenkin helposti ajateltavissa uhkakuvia ja tilanteita joissa tällaista tasaussähköä ei ole saatavissa vaan suomalaisen yhteiskunnan tulisi toimia ns. omillaan. On myös mahdollista, että lisäksi samanaikaisesti jokin toimija yrittää vaikuttaa energian tuotantoon ja jakeluun.

Olisiko ajateltavissa, että hajautetumpi energian tuotantorakenne toisi toimintavarmuutta suomalaiselle yhteiskunnalle ja sitä kautta kilpailuetua suomalaiselle kansantaloudelle myös normaalioloissa? Nyt tapahtuneet myrskytuhot aiheuttivat merkittäviä menetyksiä Suomen kansantaloudelle omaisuusvahinkoina ja liiketoiminnan keskeytyksinä.

Nykyistä energian tuotantorakennetta ei voida luonnollisestikaan hetkessä muuttaa, mutta rinnalle tulisi rakentaa eräänlaista korvaavaa paikallistuotantoa, jolloin yhteiskunnan peruspalvelujen sekä eräiden elintärkeiden toimintojen toimintavarmuus voitaisiin taata nykyistä paremmin.

Aaro Toivonen

Kirjoittaja on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, joka on toiminut tutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa ja Ulkopoliittisessa instituutissa. Nykyään hän toimii turvallisuuspäällikkönä Helsingin kaupungin terveydenhuollossa. Kirjoituksessa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä edusta minkään organisaation kantaa.