Turvassa Brysselin kuplan sisällä

Rakkaat ystävät, kuten olette varmasti huomanneet, Ulkopolitist jatkaa provosoimattomia hyökkäyksiään persoonaani vastaan. Tästä järkähtämättä aion palata kuivalle asialinjalleni ja jättää nämä arvottomat verkkohyökkäykset toistaiseksi omaan arvoonsa.

Kirjoitan tätä blogia nyt Brysselissä ja jotenkin sopivalta kielikuvalta tuntuu, että osterien tavoin jätän kyseiset herrat nyt toviksi kypsymään valkoviinistä ja voista tehtyyn liemeen - sillä liemessä he lähdettyäni kanssani rinkiin totisesti nyt ovat.

Olen viettänyt kolme varsin antoisaa päivää Brysselissä. Olen pitänyt paperin ja kuunnellut paneeleja EUIA 2012 -konferenssissa, käynyt tapaamassa ja jututtamassa ihmisissä EU:n instituutioissa sekä työstänyt kahden brittikollegani kanssa kirjaa, jonka ainakin pitäisi ilmestyä ensi vuoden alkupuolella. Kaiken kaikkiaan onnistunut, mutta todella työntäyteinen visiitti.

Yllättävää on ollut, että talous- ja finanssikriisistä on puhuttu yllättävän vähän ja suhteellisen positiiviseen sävyyn. Fiilis kaupungilla tuntuu juuri nyt olevan, että pahin on ihan oikeasti ohitettu - ainakin aina seuraavaan rysäykseen saakka.

Sen sijaan EU yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan haukkuminen alkaa mennä jo masokismin puolelle. Konferenssissa tutkijat tuntuivat kilpailevan siitä, kuka osaa kaikkein rumimmin lohkaista Euroopan ulkosuhdehallinnosta (EUH:sta) tai sen johtajasta Lady Ashtonista. Ja paskaiset naurut päälle.

Todellisesta comedy relief -osastosta huolehti kuitenkin konferenssin käyntiin potkaissut Eurooppa-neuvoston presidentti belgialainen Herman van Rompuy, jonka puheenvuorosta ei voinut olla aivan varma parodioiko hän omaa rooliaan, onko hän vain huonosti informoitu EU:n ulkopolitiikan nykytolasta vai koettiko hän kenties juksata meitä, sillä niin irralliselta vallitsevasta fiiliksestä hänen esityksensä tuntui.

Van Rompuyn mukaan EU:lla menee ulkopoliittisesti hyvin: Libya oli suuri menestys ja muutenkin menee hyvin (mutta menköön). Todellisia helmiä olivat hänen luonnehdintansa EU:n ulkopolitiikasta ("The EU is capable of channelling the Member State energies into partially common responses") sekä vastaus yleisökysymykseen EU:n ja EUH:n kyvyttömyydestä vastata koviin post-Lissabonin sopimuksen jälkeisiin odotuksiin ("The way to solve this problem is to lower the expectations. That is what I have done whole my career.") Vannon, että nämä ovat niin sanatarkkoja lainauksia kuin mihin kyyneleet silmissä hihittäen käsipelillä talteen kirjoittaen kykenee. Kiitin yläkertaa, ettei konferensissa ollut Chatham House -sääntö käytössä. Paikoin absurdista vaikutelmasta vain haiku jäi puuttumaan.

Yllättävää kuitenkin oli, että EU:n haukkuminen ei ole enää vain tutkijoiden etuoikeus. Myöskään EU:n instituutioissa ihmiset eivät pitäneet vakan alla kynttilää, vaan innokkaasti vahvistivat kaikki väitteet ja sen jälkeen vielä kiirehtivät jakamaan mehevän juorun jos toisenkin yhteisen eurooppalaisen ulkopolitiikan onnettomasta tolasta.

Kaiken kaikkiaan visiitti on osoittautunut Mies ulkosuomalaisen erinomaisen analyysin arviot Euroopan ulkosuhdehallinnosta tosiksi: EUH ja sitä myöden EU:n yhteinen ulkopolitiikka on kolminkertaisessa kriisissä: strategia on hukassa, hallinto on kaaoksessa ja poliittisesti välit "Brysselin" ja jäsenmaiden välillä ovat sangen jännittyneet. Lisäksi Ashton on onnistunut suututtamaan/vieraannuttamaan hyvän osan omista joukoistaan jatkuvilla organisaatiomuutoksilla ja sekavalla johdolla. Tuloksena on tällä hetkellä rankasti alisuorittava EUH, josta paras aines on itse asiassa kovaa vauhtia hakeutumassa muihin tehtäviin.

Kaiken tämän valossa olisi helppoa vetää henkselit EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ylle. Se olisi kuitenkin samalla myös väärin. Hyvää perspektiiviä tähän toi konferenssin päättäneen EUH:n pääsihteerin, ranskalaisen diplomaatin Pierre Vimontin puheenvuoro.

Sympaattisesti esiintynyt Vimont halusi jakaa tutkijoiden kanssa EUH:n hiljaisen arjen, uudenlaisen ulkosuhdepalvelun rakentamisen, joka ei näy otsikoissa eikä (ainakaan vielä) tutkijoiden artikkeleissa, mutta joka itse asiassa hyvin hiljaa ja vaivihkaa on muokkaamassa ei vain EU:n vaan uskoakseni ajan mittaan myös sen jäsenmaiden ulkopolitiikkojen perustuksia: Uudenlainen organisaatio on osoittanut nopeasti hallinnolliset ja organisatoriset pullonkaulat. Media ja tutkijat naureskelevat, mutta niitä korjataan. Ongelmista huolimatta uusi yhteinen toimintakulttuuri tekee tuloaan EUH:ssa. Samalla resurssipaineiden kanssa painiskelevat jäsenmaat joutuvat nojautumaan yhä enemmän EU:n yhteisiin diplomaattisiin resursseihin omassa diplomatiassaan. Lisäksi muun muassa ulkoiset partnerit, etunenässä Kiina, ajavat EU:ta syvempään rooliin, mielenkiintoisesti ja ajan mittaan varmasti kontroversiaalisesti muun muassa sotilaspolitiikassa.

Tuloksena on tilanne, jossa EUH on muokkaamassa eurooppalaisen ulkopolitiikan pelikenttää varsin radikaalisti. Jo SMK:ssä ennakoin, että ajan mittaan näin tulisi käymään. Tämän visiitin jälkeen olen entistä vakuuttuneempi, että näin tulee myös käymään ja että prosessi on jo käynnissä.

Tuskaton tämä prosessi ei kuitenkaan tule olemaan. Ajan mittaan jännite eurokraattien ambitioiden ja toimien sekä jäsenmaiden välisten poliittisten realiteettien välille tulee kasvamaan. Jo nyt EU:n virkailijoita kuunnellessa tuntuu välillä siltä, että sisällä Brysselin kuplassa kaikki toimii jo melkein loistavasti: kun EU vain pääsisi jotenkin eroon jäsenmaistaan, niin homma alkaisi olla kohdillaan.

Arvioni on, että lopulta EU-tason ja jäsenmaiden harjoittaman ulkopolitiikan välille tulee syntymään ratkaisematon jännite, joka ei heijastu vain kroonisena alisuorittamisena, vaan aivan aitona ongelmana, joka täytyy ratkaista suuntaan taikka toiseen. On mielenkiintoista seurata, mikä ja minkä vaiheiden jälkeen tulee olemaan "Euroopan" vastaus kysymykseen kummalla tasolla ulkosuhteita loppujen lopuksi hoidetaan. Ajan mittaan hybridimallissa jää pää vetävän käteen. EU:n tragedia kuitenkin saattaa olla, että juuri aikaa sillä ei pian enää ole: muuttuva maailma ei odota, että EU saisi vihdoin hommansa toimimaan.

Hiski Haukkala