Suomi on saanut uuden presidentin, joten kampanjan aikaisista asioista jankkaaminen saattaa vaikuttaa kovin huumorintajuttomalta. Nyt kun YLE kuitenkin on julkaissut viime torstain viimeisen Suuren presitentin leikkimieliset Venäjä-osaamis-arvosanat kotisivuillaan (tosin myös minun siunauksellani), en voi vastustaa kiusausta palata asiaan.
Syy tähän on se, että YLE on editoinut vastaustani ja poistanut siitä omalta kannaltani olennaisen alkuosan, jossa laitoin koko hupailun perusteet kyseenalaisiksi ja lisäksi muokkasin tehtävänantoa siten, että sen tulokset eivät ole mielestäni suoraan vertailukelpoiset muiden asiantuntijoiden numeroiden kanssa. Niinpä otan nyt asiakseni julkaista tässä blogissa alkuperäisen vastaukseni sellaisenaan, mitään lisäämättä tai poistamatta, jotta ihmisillä on mahdollisuus tietää, millä perusteilla oikeasti päädyin antamiini arvosanoihin:
Huomenta,
tässä lupaukseni mukaisesti eittämättä varsin monipolvinen vastaukseni. Sama löytyy varmuuden vuoksi oheisesta liitetiedostosta.
Olen nyt käyttänyt asian pohtimisen neljä päivää (välillä toki hieman muitakin asioita päähän pälkähtäen). Tänä aikana olen käynyt myös joukon ajatustenvaihtoja kummankin ehdokkaan lähipiiriin kuuluvien henkilöiden kanssa. Tämän taustatyön pohjalta olen nyt tullut siihen tulokseen, että antamaanne kysymykseen ei ole mahdollista eikä edes reilua yrittää vastata.
Mahdotonta kysymykseen vastaaminen on siksi, että "Venäjä-osaaminen" on niin hahmoton ja abstrakti käsite, että sen arvioiminen on ainakin minun kykyjeni tuolla puolen. Yliopistossakaan ei koskaan arvioida kenenkään osaamista sinänsä ja ylipäätään, vaan ainoastaan yksittäisiä opintosuorituksia. Niistä toki muodostuu ajan mittaan tietty kokonaiskuva ja -arvosana, mutta silti edes huolellisesti vuosien mittaan punnittu maisterin tutkintotodistus ei kerro esimerkiksi saajansa yleisestä "kansainvälisen politiikan osaamisesta" kaikkea.
Lisäksi vaikka olen ollut vuosien mittaan kummankin ehdokkaan kanssa tekemisissä Venäjään liittyvissä asioissa, en kuitenkaan ole sillä tavalla kyennyt luotaamaan heidän aivojaan tai sielujensa sopukoita, että heidän kaikkinainen "Venäjä-osaamisensa" kaikessa totaliteetissaan olisi tullut selväksi. Näin ollen moisen arvosanan antaminen ei olisi myöskään reilua kumpaakaan ehdokasta kohtaan, enkä katso moisten pikatuomioiden jakamisen oikeastaan soveltuvan edes vakavasti otettavan tutkijan pirtaan.
En halua kuitenkaan vaikuttaa täysin huumorintajuttomalta ja jättää haastettanne ottamatta vastaan. Näin ollen olen päätynyt ottamaan oikeuden omiin käsiini ja kylmästi väännän antamanne kysymyksen jengoiltaan. Yleisen "Venäjä-osaamisen" sijaan annan ehdokkaille arvosanan perusteluineen siitä, kuinka hyvin käytettävissäni olevin tiedoin voin olettaa heidän kykenevän luomaan ja hoitamaan valtiollisia suhteita Venäjän nykyisen ja odotettavissa olevan tulevan poliittisen johdon kanssa. Sehän viime kädessä tasavallan presidentin tehtävä kuitenkin on.
Arvioin ehdokkaat lyhyesti aakkosjärjestyksessä:
Haavisto on jo pitkään seurannut Venäjää. Hän on ollut mukana Venäjän ympäristöasioita tutkivissa projekteissa ja hän on rakentanut runsaat ruohonjuuritason kontaktit erityisesti Suomen lähialueilla. Hänen vahvuuksiaan ovat ympäristöasiat sekä kansalaisyhteiskunta, mukaan lukien ihmisoikeudet. Nämä ovat kaikki myös Suomen kannalta olennaisia asioita eikä Haaviston Venäjän-tuntemusta ja kontaktipintaa tässä suhteessa pidä ollenkaan vähätellä.
Niinistö on pitkään ollut mukana hoitamassa ja kehittämässä Venäjän-suhteita korkealla poliittisella ja jopa valtiollisella tasolla. Hänen toimensa Suomen valtionvarainministerinä, Euroopan konservatiivipuolueen johdossa, Euroopan investointipankissa sekä Eduskunnan puhemiehenä ovat kaikki sisältäneet kontaktipintaa ja yhteistyötä Venäjän johdon kanssa. Niinistön vahvuutta ovat talousasiat, niin kotimaisella, eurooppalaisella kuin globaalillakin tasolla. Sen sijaan Niinistön suhteet Venäjän kansalaisyhteiskuntaan ovat Haavistoa selvästi ohuemmat.
Arvosanat perusteluineen: Katson, että Suomen ja Euroopan unionin kannalta tällä hetkellä olennaisin Venäjä-intressi ja kysymys liittyy talouteen. Muu ulkopoliittinen agenda ei suinkaan ole merkityksetön, mutta toissijainen se kuitenkin Suomen kannalta on.
Taloudessa on kaksi aspektia. Yhtäältä kyse on siitä, miten Venäjä onnistuu modernisoitumaan ja siten säilyttämään sisäisen vakautensa ja ajan mittaan kehittymään vauraaksi ja aiempaa liberaalimmaksi eurooppalaiseksi maaksi. Tämä on Suomen kannalta myös olennainen turvallisuuspoliittinen kysymys.
Toisaalta on myös kysymys Venäjän integroitumisesta osaksi laajempaa eurooppalaista ja globaalia talousaluetta. Tämä on Suomen tulevan oman taloudellisen menestyksen kannalta keskeinen kysymys.
Talous on myös kysymys, joka enenevässä määrin kiinnostaa venäläisiä. Venäjän johto on tietoinen nykyisen kasvumallinsa rajoituksista ja siihen liittyvistä merkittävistä poliittisista riskeistä. Venäjän johto haluaa kyllä uudistaa maataan, mutta ei ole oikein varma siitä, miten se parhaiten voisi onnistua. Samalla vaikka Venäjän johto varoo sisäisiä uudistuksia ja liberalisoitumista, tarjoaa mahdollinen muutos tilaisuuksia positiivisten kehityskulkujen edistämiseen Venäjällä myös Suomen-kaltaiselle pienelle naapurille.
Näin ollen pitäisin luultavana, että henkilö, jolla osaamisensa ja taustansa ansiosta on erityisen paljon annettavaa nimenomaan taloussuhteissa olisi myös Venäjän kannalta kaikkein hedelmällisin puhekumppani. Näin ollen arvioisin, että reilut arvosana-arvaukset ehdokkaille heidän lähtökohtaisista kyvyistään kehittää syviä valtiollisia suhteita Venäjän kanssa saattaisivat olla:
Haavisto: 8-
Niinistö: 9-
Lopuksi: Käsittääkseni kummallakaan ehdokkaalla ei ole olemassa olevia henkilökohtaisia suhteita todennäköiseen Venäjän tulevaan presidenttiin Vladimir Putiniin. Tämä ei ole ongelma, sillä asiantila korjautuu tasavallan presidentin tehtävän myötä automaattisesti. Rumsfeldilainen "known unknown" ovat kuitenkin mahdolliset henkilökemiat. Etenkin Putin ottaa myös ulkopoliittiset suhteet yllättävän henkilökohtaiselta pohjalta. On täysin mahdollista, että hyvistäkin lähtökohdista huolimatta tulevan tasavallan presidentin Venäjä-suhde mutkistuu siksi, että "kemiat" eivät yksinkertaisesti vain kohtaa.
Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia arvioida sitä, miten Haaviston tai Niinistön karisma Putiniin puree (ja toisin päin). Tämä kysymys ei kuitenkaan liene tulevien suhteiden kannalta täysin merkityksetön. Voi olla, että parhaaseen näkemykseeni pohjautuvat arvosanani voivat heittää häränpyllyä henkilökohtaisten seikkojen takia. Tämä on viime kädessä kuitenkin niin sanotusti empiirinen kysymys, joka selviää aikanaan presidenttien välisissä tapaamisissa.
En ole varma, onko vastaukseni kannaltanne nyt järin käyttö- ja vertailukelpoinen muiden asiantuntijoiden vastausten kanssa. En kuitenkaan katso, että tämän parempaa ja punnitumpaa vastausta kykenen tähän hätään asiassa antamaan. Toivottavasti tästäkin on teille jotakin iloa.
Parhain terveisin
Hiski H.
tässä lupaukseni mukaisesti eittämättä varsin monipolvinen vastaukseni. Sama löytyy varmuuden vuoksi oheisesta liitetiedostosta.
Olen nyt käyttänyt asian pohtimisen neljä päivää (välillä toki hieman muitakin asioita päähän pälkähtäen). Tänä aikana olen käynyt myös joukon ajatustenvaihtoja kummankin ehdokkaan lähipiiriin kuuluvien henkilöiden kanssa. Tämän taustatyön pohjalta olen nyt tullut siihen tulokseen, että antamaanne kysymykseen ei ole mahdollista eikä edes reilua yrittää vastata.
Mahdotonta kysymykseen vastaaminen on siksi, että "Venäjä-osaaminen" on niin hahmoton ja abstrakti käsite, että sen arvioiminen on ainakin minun kykyjeni tuolla puolen. Yliopistossakaan ei koskaan arvioida kenenkään osaamista sinänsä ja ylipäätään, vaan ainoastaan yksittäisiä opintosuorituksia. Niistä toki muodostuu ajan mittaan tietty kokonaiskuva ja -arvosana, mutta silti edes huolellisesti vuosien mittaan punnittu maisterin tutkintotodistus ei kerro esimerkiksi saajansa yleisestä "kansainvälisen politiikan osaamisesta" kaikkea.
Lisäksi vaikka olen ollut vuosien mittaan kummankin ehdokkaan kanssa tekemisissä Venäjään liittyvissä asioissa, en kuitenkaan ole sillä tavalla kyennyt luotaamaan heidän aivojaan tai sielujensa sopukoita, että heidän kaikkinainen "Venäjä-osaamisensa" kaikessa totaliteetissaan olisi tullut selväksi. Näin ollen moisen arvosanan antaminen ei olisi myöskään reilua kumpaakaan ehdokasta kohtaan, enkä katso moisten pikatuomioiden jakamisen oikeastaan soveltuvan edes vakavasti otettavan tutkijan pirtaan.
En halua kuitenkaan vaikuttaa täysin huumorintajuttomalta ja jättää haastettanne ottamatta vastaan. Näin ollen olen päätynyt ottamaan oikeuden omiin käsiini ja kylmästi väännän antamanne kysymyksen jengoiltaan. Yleisen "Venäjä-osaamisen" sijaan annan ehdokkaille arvosanan perusteluineen siitä, kuinka hyvin käytettävissäni olevin tiedoin voin olettaa heidän kykenevän luomaan ja hoitamaan valtiollisia suhteita Venäjän nykyisen ja odotettavissa olevan tulevan poliittisen johdon kanssa. Sehän viime kädessä tasavallan presidentin tehtävä kuitenkin on.
Arvioin ehdokkaat lyhyesti aakkosjärjestyksessä:
Haavisto on jo pitkään seurannut Venäjää. Hän on ollut mukana Venäjän ympäristöasioita tutkivissa projekteissa ja hän on rakentanut runsaat ruohonjuuritason kontaktit erityisesti Suomen lähialueilla. Hänen vahvuuksiaan ovat ympäristöasiat sekä kansalaisyhteiskunta, mukaan lukien ihmisoikeudet. Nämä ovat kaikki myös Suomen kannalta olennaisia asioita eikä Haaviston Venäjän-tuntemusta ja kontaktipintaa tässä suhteessa pidä ollenkaan vähätellä.
Niinistö on pitkään ollut mukana hoitamassa ja kehittämässä Venäjän-suhteita korkealla poliittisella ja jopa valtiollisella tasolla. Hänen toimensa Suomen valtionvarainministerinä, Euroopan konservatiivipuolueen johdossa, Euroopan investointipankissa sekä Eduskunnan puhemiehenä ovat kaikki sisältäneet kontaktipintaa ja yhteistyötä Venäjän johdon kanssa. Niinistön vahvuutta ovat talousasiat, niin kotimaisella, eurooppalaisella kuin globaalillakin tasolla. Sen sijaan Niinistön suhteet Venäjän kansalaisyhteiskuntaan ovat Haavistoa selvästi ohuemmat.
Arvosanat perusteluineen: Katson, että Suomen ja Euroopan unionin kannalta tällä hetkellä olennaisin Venäjä-intressi ja kysymys liittyy talouteen. Muu ulkopoliittinen agenda ei suinkaan ole merkityksetön, mutta toissijainen se kuitenkin Suomen kannalta on.
Taloudessa on kaksi aspektia. Yhtäältä kyse on siitä, miten Venäjä onnistuu modernisoitumaan ja siten säilyttämään sisäisen vakautensa ja ajan mittaan kehittymään vauraaksi ja aiempaa liberaalimmaksi eurooppalaiseksi maaksi. Tämä on Suomen kannalta myös olennainen turvallisuuspoliittinen kysymys.
Toisaalta on myös kysymys Venäjän integroitumisesta osaksi laajempaa eurooppalaista ja globaalia talousaluetta. Tämä on Suomen tulevan oman taloudellisen menestyksen kannalta keskeinen kysymys.
Talous on myös kysymys, joka enenevässä määrin kiinnostaa venäläisiä. Venäjän johto on tietoinen nykyisen kasvumallinsa rajoituksista ja siihen liittyvistä merkittävistä poliittisista riskeistä. Venäjän johto haluaa kyllä uudistaa maataan, mutta ei ole oikein varma siitä, miten se parhaiten voisi onnistua. Samalla vaikka Venäjän johto varoo sisäisiä uudistuksia ja liberalisoitumista, tarjoaa mahdollinen muutos tilaisuuksia positiivisten kehityskulkujen edistämiseen Venäjällä myös Suomen-kaltaiselle pienelle naapurille.
Näin ollen pitäisin luultavana, että henkilö, jolla osaamisensa ja taustansa ansiosta on erityisen paljon annettavaa nimenomaan taloussuhteissa olisi myös Venäjän kannalta kaikkein hedelmällisin puhekumppani. Näin ollen arvioisin, että reilut arvosana-arvaukset ehdokkaille heidän lähtökohtaisista kyvyistään kehittää syviä valtiollisia suhteita Venäjän kanssa saattaisivat olla:
Haavisto: 8-
Niinistö: 9-
Lopuksi: Käsittääkseni kummallakaan ehdokkaalla ei ole olemassa olevia henkilökohtaisia suhteita todennäköiseen Venäjän tulevaan presidenttiin Vladimir Putiniin. Tämä ei ole ongelma, sillä asiantila korjautuu tasavallan presidentin tehtävän myötä automaattisesti. Rumsfeldilainen "known unknown" ovat kuitenkin mahdolliset henkilökemiat. Etenkin Putin ottaa myös ulkopoliittiset suhteet yllättävän henkilökohtaiselta pohjalta. On täysin mahdollista, että hyvistäkin lähtökohdista huolimatta tulevan tasavallan presidentin Venäjä-suhde mutkistuu siksi, että "kemiat" eivät yksinkertaisesti vain kohtaa.
Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia arvioida sitä, miten Haaviston tai Niinistön karisma Putiniin puree (ja toisin päin). Tämä kysymys ei kuitenkaan liene tulevien suhteiden kannalta täysin merkityksetön. Voi olla, että parhaaseen näkemykseeni pohjautuvat arvosanani voivat heittää häränpyllyä henkilökohtaisten seikkojen takia. Tämä on viime kädessä kuitenkin niin sanotusti empiirinen kysymys, joka selviää aikanaan presidenttien välisissä tapaamisissa.
En ole varma, onko vastaukseni kannaltanne nyt järin käyttö- ja vertailukelpoinen muiden asiantuntijoiden vastausten kanssa. En kuitenkaan katso, että tämän parempaa ja punnitumpaa vastausta kykenen tähän hätään asiassa antamaan. Toivottavasti tästäkin on teille jotakin iloa.
Parhain terveisin
Hiski H.
Hei Hiski,
VastaaPoistaYmmärrän, että olet laatinut kirjoituksesi huumorimielellä, joten en ole ihan varma miten vakavasti arvioosi Venäjän nykypolitiikasta pitäisi suhtautua.
Ajattelin aihetta kuitenkin kommentoida lyhyesti.
Asetat talouden Suomen Venäjä-suhteiden keskiöön ja nostat esiin kaksi aspektia: Venäjän modernisaation ja integraation globaaleille markkinoille.
Venäjän onnistuminen näillä alueilla on Suomelle tärkeää, myös turvallisuuspoliittisesti. Tästä olen kanssasi samaa mieltä.
Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että kysymys Venäjän modernisaatiosta tai integraatiosta liittyisi ensisijassa talouteen. Venäjällä toki puhutaan virallisesti vain talouden modernisaatiosta, mutta tämä johtuu lähinnä siitä, ettei poliittisen järjestelmän muutokseen olla valmiita. Minusta meillä on kuitenkin riittävästi empiirisiäkin faktoja todisteena siitä, että ilman tuomioistuinten ja valtionyhtiöiden läpikotaista uudistamista ja puuttumista korruptioon, on ihan turha puhua mistään modernisaatiosta. Nykyinen valtionjohto on tehnyt myös hyvin selväksi, että se tietää mitä haluaa (kts. Putin artikkeli Vedomostissa), enkä näe tässä mitään saumaa ulkopuolisten toimijoiden vaikuttamiselle. Toki Skolkovossa, mutta se onkin ’erikoisprojekti’, erillinen osa ns. normaalia venäläistä (T&K) toimintaa.
Voimme ’Suomena’ ajatella Venäjä suhteitamme vienninedistämisen näkökulmasta ja on selvää, että Venäjällä on kysyntää meikäläisille tuotteille (voista laivanrunkoihin). Venäjä on kuitenkin hyvän aikaan ollut ns. poliittisen elämän sivuluisussa mistä johtuen vuoden parin takaiset sloganit ovat menettäneet arvonsa.
Tämän myllerryksen taustalla on monia talouden kysymyksiä, mutta kuten itsekin varmasti tiedät, niitä ei ratkaista rahalla (tai edes makrotalouden tietämyksellä). Enemmänkin olisi kysyntää valtiomiestaidoille (molemmin puolin rajaa).
On ollut varsin mielenkiintoista seurata pressan vaalien aikana käytyä keskustelua Venäjästä – henkilökohtaisesti olisin toivonut vähemmän vertauksia 1990-luvun kaaokseen ja enemmän puhetta 2000-luvun Venäjästä. Venäjälläkin moiset vertailut ovat menneet jo pois muodista, virallisissa yhteyksissä niitä toki vielä viljellään.
jatketaan siis keskustelua ;)
Katri,
Poistahauskaa, että olet löytänyt blogini ja vieläpä kommentoitkin sitä. Hienoa!
Sinä kyllä tosin osaat lyödä alas ja lujaa. Ensimmäiset kaksi kappaletta ovat kuin suoraan käsikirjasta "Miten lytätään toisen kirjoitus totaalisesti muutamalla rivillä" (tähän voi niin halutessaan laittaa vapaavalintaisen hymiön).
Totta kai kirjoitukseni oli tarkoitettu vakavasti otettavaksi! Sitä ei kuitenkaan oltu tarkoitettu tyhjentäväksi manuaaliksi aiheesta "Miten Suomi voi olla mukana modernisoimassa Venäjää - vai voiko se?" Koetin ottaa suhteellisen rajatun tehtävänannon - miten olemassa olevien vahvuuksiensa valossa presidenttiehdokkaiden voisi ajatella selviävän valtiollisten suhteiden hoitamisesta Venäjän nykyisen ja ajateltavissa olevan tulevan johdon kanssa - ja kirjoittaa sitten pari riviä siitä.
Eli oikeastaan kritisoit kirjoitustani siitä, mitä siinä EI ollut - tämä on itse asiassa yleisin kritiikin muoto, etenkin meillä Suomessa. En kuitenkaan ole kanssasi ollenkaan eri mieltä: Venäjän ongelmat eivät ratkea yksinomaan talouden keinoin, vaan muutakin tarvitaan ja oma listasi on enemmän kuin hyvä alku. Se, missä määrin ne kuuluvat sitten nimenomaan tasavallan presidentin rooteliin onkin jo toinen asia, joka kaiketi ansaitsisi jossakin vaiheessa oman pidemmänkin kirjoituksen?
Kavereita?
Hiski
Hei Hiski,
PoistaAlun tarkoitus oli itseasiassa sanoa, että ymmärrän ettei tekstisi ole analyysi venäjästä vaan vastaa ihan eri kysymykseen. Pyrkimys inter-tekstuaalisuuteen ei vain tällä kertaa toiminut. Olen tosi pahoillani, tarkoitus ei missään nimessä ollut lytätä.
Luin tekstiäsi niin, että perustelet talouden tärkeyttä nimenomaan Venäjän haasteilla, ja kommenttini koski sitä, että olen erimieltä talouden ensisijaisuudesta näissä haasteissa. Vähän pidempi kirjoitus näistä asioista olisi ehdottomasti paikallaan.
jatketaan keskustelua - näin ne ajatukset (omatkin!) kypsyvät :)
katri