"Perinteisesti nämä ongelmathan on hoidettu sodalla."
Istun hienolla lounaalla ja laiskasti kuuntelen eurokriisiä käsittelevää keskustelua. Keskustelu pyörii erilaisten ratkaisumallien ympärillä ja huomaan pohtivani mikä mahtaisi olla pääministeri Soinin puolueen kannatus jos nämä pantaisiin nyt härkäpäisesti täytäntöön. Vastapäätäni istuu tyylikkäästi puettu herrasmies, joka johtaa keskustelua ja jonka suusta äskeinen lause on juuri tullut ulos. Hämmästyksekseni vajaan kymmenen hengen pöytäseurueeni nyökkäilee passiivisesti ajatukselle.
Pakko tähän on tarttua: "Anteeksi, mutta minkähänlaisella empiirisellä aineistolla väität näin?". Se tuli huonosti ulos, töksähti. Pöytäseurueen rupatteleva tunnelma on pilalla ja ajatuksen esittänyt herrasmies puolustuskannalla. "Eikös toinen maailmansota mennyt niin?", kuuluu vastaus.
Olen itse hieman hämmentynyt ulostuloni aikaansaamasta vaikutuksesta, joten vedän takaisin ja totean, että on sodalla tietysti ollut myös suotuisiakin taloudellisia vaikutuksia, mutta tuskin kuitenkaan enää. Paha virhe puoleltani, sillä sodan ja rauhan kysymyksissä meidän tulee olla aina selvästi rauhan puolella ja sotaa vastaan (ns. Keohanen-Kekkosen linja). Eli pehmentämisen sijaan minun olisi pitänyt sanoa jotakin seuraavaa:
Miten niin hoidettu? Toinen maailmansota ei "hoitanut" 1930-luvun talouskriisiä, vaan oli pitkälti sen seuraus. Saksan taloudellinen romahdus mahdollisti mielipuolisen, koko Euroopan hegemoniaan tähdänneen johtajan valtaannousun ja sitä seuranneen maailmanlaajuisen suursodan, jonka melskeissä kymmenet miljoonat ihmiset menehtyivät ja kärsivät mittaamattomasti. Pelkästään sanojen holokausti, Hiroshima ja Nagasaki pitäisi riittää osoituksiksi sotien täydellisestä mielettömyydestä.
Toinen maailmansota ei "ratkaissut" Euroopan silloisia ongelmia, vaan sinetöi sen valumisen maailmanpolitiikan sivuraiteelle, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton protekroraatiksi. Euroopan merkitys kylmän sodan kaudella perustui pitkälti näköharhalle: se oli supervaltojen välisen ideologisen kilpailun päänäyttämö ja vaikutti tämän seikan takia merkittävältä alueelta. Kylmän sodan päättyminen on kuitenkin johtanut Euroopan luisuun kohti sen todellista kansainvälistä painoarvoa, jota nykyiset sisäiset ongelmat edelleen vauhdittavat. Sota ei siis "hoitanut" tuolloin yhtään mitään.
Todettakoon, että tämä ei ole kannanotto tulevan suursodan todennäköisyyteen tai mahdollisuuteen, ainoastaan sen toivottavuuteen. Robert Gilpinin mukaan käynnissä olevat vallansiirtymät ja murroskaudet johtavat lähestulkoon vääjäämättä suursotaan. Sen sijaan Steven Pinker on esittänyt, että pitkälti kulttuuristen ja taloudellisten muutosten takia väkivallan ja sotien, todennäköisesti myös suursotien määrä ja siten myös todennäköisyys on vähentynyt. Samoin Raimo Väyrysen toimittaman erinomaisen Waning of Major War -kirjan (varovainen) konsensus on, että suursodan vaara on vähentynyt jo pitkään ja että vähentyminen jatkuu edelleen.
Suursodan vaaran vähentyminen ei ole kuitenkaan saavutettu etu. Omassa Waning of Major War -kirjan luvussaan Raimo Väyrynen toteaa, että mikäli globaali finanssijärjestelmä vain pysyy kunnossa, myös suursodan uhka voidaan pitää melko varmasti loitolla. Ja tästä päästäänkin takaisin tämän kirjoituksen alkuun ja pöytäseurueestani ilmeisesti varsin loogiselta vaikuttavaan ajatukseen eurokriisin "hoitamisesta" sodalla. M.O.T.
Sota ei kuitenkaan mitenkään automaattisesti seuraa rakenteellisista tekijöistä, pahastakaan talouskriisistä, vaan edellyttää ihmisten valintoja ja päätöksentekoa, joiden takana puolestaan aina väikkyvät myös kulttuuriset tekijät. Jo mainitussa Waning of Major War -kirjassa John Mueller kirjoittaa, kuinka ensimmäisen maailmansodan alla ihmisten ja johtajien mielestä oli luontevaa ratkaista poliittisia kiistoja sotimalla: sota oli luonnollinen ja jopa innostava tekijä ihmisten mielissä - ja Kaikkien Sotien Äitihän Sarajevon salamurhasta sitten tulikin. Kuluneen vuosisadan suurimpia menestystekijöitä (etenkin Euroopassa) on kuitenkin ihmisten muuttunut suhtautuminen sotaan ja väkivaltaan: sodasta on tullut kauhistuttava ja kavahdettava asia.
Kulttuuriset konventiot eivät kuitenkaan ole vakioita, vaan ne uusinnetaan arjessa, poliittisissa keskusteluissa - ja viime kädessä myös hienoissa lounaspöydissä. Näin ollen ei liene tyystin samantekevää mihin sävyyn sodasta puhutaan. Lounasseurueeni olisi todennäköisesti ollut kauhuissaan, mikäli olisin ratkaissut pienoisen kiistamme tarttumalla kyseistä herrasmiestä solmiosta ja työntämällä hänen kasvonsa herkulliseen pääruokaamme - tämä oli näet aikanaan täysin hyväksyttävä kulttuurinen käytäntö. Yhtä kauhistuneita ihmisten pitäisi olla kun joku edes puolileikillään ehdottaa talouskriisin ratkaisua sodalla.
Vai olenko minä jälleen tapani mukaan täydellisen huumorintajuton?
Hiski Haukkala
Miten uusi maailmanjärjestys muuttaa Suomea? Millaista ulkopolitiikkaa ja kansainvälistä roolia Suomen kannattaa tavoitella jatkossa? Miten Venäjän kehittyminen vaikuttaa Pohjois-Eurooppaan? Olen Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala ja pohdin muun muassa näitä teemoja kirjassani Suomen muuttuvat koordinaatit (Gummerus). Projekti on päättynyt ja blogi on suljettu. Keskustelu jatkuu Twitterissä @HiskiHaukkala
Ehkä lievää huumorintajuttomuutta on ollut ilmassa. Lausahdus sodan kaikkivoipaisuudesta ongelmanratkaisijana voi sisältää jyväsen asiantynkääkin. Sen että poikkeukselliset yhteiskunnalliset tilanteet ovat usein vaatineet poikkeuksellisia toimenpiteitä, jolloin hidas demokraattinen päätöksenteko on sivuutettu. Historiallisesti tämä on yleensä tarkoittanut sotaa ja tästä tuo kyyninen kansanmiehen uskomus lienee muodostunutkin. Tämän päivän moninapaisessa maailmassa sota ei onneksi liene kovin korkealla, ainakaan EU-päättäjien, keinovalikoimalistoissa. Mutta kyllä demokraattinen päätöksenteko osataan tarvittaessa sivuuttaa muillakin keinoilla.
VastaaPoistaNäin laveasti tulkiten tuon hyvinpukeutuneen kravattiherran lausahdus Eurokriisin ratkaisukeinoista tarkoitti jotakin sentapaista kuin "desperate men take desperate actions".
Kiitokset kommentista. Näin varmasti. Mutta montako blogikirjoitusta olisikaan jäänyt kirjoittamatta, jolleivät blogistit voisi ripustautua löysiin heittoihin ruoka- yms. pöydissä?
VastaaPoistaJa on näillä jorinoilla tietysti toinen, pedagoginen metataso: tarkoitus tunkea mahdollisimman paljon viittauksia tutkimukseen ja debatteihin siinä toivossa, että kiinnostuneet (opiskelijat) tarttuisivat täkyihin.
Kiitos Hiski tärkeästä avauksesta. Et ollut huumorintajuton, vaan toimit esimerkillisesti edes leikkimielisesti ehdotettua sotaa vastaan. Kulttuuristen konventioiden uusintamisesta keskustelussa on syytäkin olla huolissaan. Yksi tällainen uusintamisen taso on metaforien käyttö: sotametaforia kuulee todella usein vaikka ihmisten suhtautuminen sotaan on muuttunut kielteisemmäksi.
VastaaPoistaMoni varmaan muistaa julkisessa keskustelussa joidenkin esimerkiksi ”poistaneen varmistimen” jne. Strategia on bisneksessä usein käytetty laina sodasta, mutta kuinka moni sitä käyttävä on ajatellut mistä strategia sanana on peräisin ja mikä vaikutus sanavalinnalla on? Yksi tuoreimmista mieleen tulevista sotametaforaesimerkeistä on Risto E.J. Penttilän toteamus eurokriisiin liittyen: ”Suomi on aina osannut reaalipolitiikkaa. Jouduimme luopumaan Karjalasta, koska sitä ei voitu enää puolustaa. Nyt meidän on aika opettaa reaalipolitiikkaa koko Euroopalle. Euroopan on aika luopua Kreikasta. Sitä ei voida enää puolustaa.”
Onko käytetyillä metaforilla sitten mitään väliä? George Lakoff ja Mark Johnson väittävät Metaphors We Live By (1980) teoksessa, että metaforien avulla määritämme maailmaa ja metaforat vaikuttavat siihen miten ymmärrämme asioita. Teoksessa he myös näyttävät miten syvälle kieleen sotametaforat ovat juurtuneet. Metaforilla on myös vaikutusta tosielämään: tästä esimerkkinä sotaan liittyen Lakoff on kirjoittanut miten ennen Persianlahden sotaa (http://www2.iath.virginia.edu/sixties/HTML_docs/Texts/Scholarly/Lakoff_Gulf_Metaphor_1.html) ja Irakin sotaa (http://www.alternet.org/story/15414/metaphor_and_war%2C_again) erilaisia metaforia käytiin sotaa oikeuttamaan.
Metaforia ei voi kielessä välttää, eikä pidäkään, mutta on hyvä tiedostaa mitä metaforia käytetään. Kun sotaan valmistautuvan maan presidentti käyttää ennalta kirjoitetussa puheessa erilaisia metaforia niitä tuskin on valittu sattumalta. Siksi herääkin kysymys: miksi taloudesta ja politiikasta puhutaan edelleen usein varsin arkipäiväisesti sotana (luultavasti asiaa sen enempää miettimättä), ja mikä on käytettyjen sotametaforien vaikutus? Haluammeko välttämättä ymmärtää maailmaa juuri sodan avulla?
Kiitokset tästä kommentista. Mielestäni arvokkaita näkökohtia, joita soisi itse kunkin toisinaan hieman pohdiskelevan.
VastaaPoista