The Battle Rages On?

Silmiini sattui, että sosialidemokraattinen puolue järjestää tänään oman Suomen ulkopolitiikkaa koskettelevan keskustelutilaisuutensa. Paikalla ovat oikeastaan kaikki keskeiset ulkopoliittiset demarivaikuttajat Halosesta Tuomiojaan (vaan ei Ahtisaareen).

On hienoa, että demarit kantavat kortensa kekoon suomalaisen ulkopolitiikan pohtimiseksi. Ajankohtakaan tuskin lienee sattumaa, sillä onhan valittu päivä tavallaan uuden presidentin Sauli Niinistön ensimmäinen varsinainen arkityöpäivä. Viesti on selvä: olemme ehkä menettäneet Linnan ja aiemman ulkopoliittisen johtoasemamme, mutta emme aio häipyä takavasemmalle vähin äänin: We maybe down, but most certainly we're not out.

Viime päivinä lehdissä on spekuloitu lähinnä pääministeri Kataisen ja Niinistön mahdollisilla suhteilla. Moni povaa herrojen välille kovaakin reviiritaistelua. Luulen, että joutuvat pettymään. Niinistössä lienee liikaa juristia, jotta hän alkaisi aidan yli hyppimään - ellei jonkinlainen poikkeuksellinen poliittinen hätätilanne, kuten vaikkapa raju hallituskriisi, häntä siihen nimenomaisesti pakota (jolloin tämä rooli olisi varmasti myös tervetullut).

Toinenkin syy löytyy: Niinistöllä lienee toinen ja tärkeämpi kana kynittävänä. Perinteisesti ulkoministeriö on ollut presidentin ministeriö. Näin oli etenkin Kekkosen, mutta vielä pitkälti Koivistonkin kausilla. Viimeistään Halosen aikana tasavallan presidentin ote ministeriöstä on kuitenkin kirvonnut. Oma arvaukseni on, että Niinistö pyrkinee ottamaan jämäkämmän otteen ministeriöstään: se on luontevaa, jos haluaa johtaa Suomen ulkopolitiikkaa: ulkoministeriö on presidentin keskeinen valtaresurssi ja instrumentti, joka toimeenpanee tehtyjä linjauksia.

Myös Niinistön erinomaisia kabinettinimityksiä voi lukea näin: hänen rinnallaan ratsastavat nyt henkilöt, jotka tuntevat talon läpikotaisin ja osaavat toimia sen kanssa erinomaisesti. Näin ollen mitään hurjaa dramatiikkaa ei muutokseen välttämättä liity: kaikki riippuu siitä, miten Tuomioja tulee asiaan suhtautumaan.

Demarien tämänpäiväinen tilaisuus voi osoittaa, että ilman taistelua ei uuden presidentin tahtoon kuitenkaan aiota alistua: ulkopolitiikkaa ei aiota jättää kokoomuksen yksinoikeudeksi (ja miksi pitäisikään). Tämä voi tarkoittaa mielenkiintoisia aikoja ja keskusteluja Suomen ulkopolitiikan suunnasta. Mielenkiintoisesti tämä keskustelu itse asiassa loisti poissaolollaan vaalikampanjan aikana.

Tai sitten demarit vain haluavat aivoriiheillä ajatuksia uuden presidentin käyttöön ja minä - hieman median tavoin - alan nähdä mörköjä ja aaveita joka paikassa.

Hiski Haukkala