keskiviikko 1. helmikuuta 2012

The End of Easy Everything

Kirjan toisessa luvussa (ss. 75-77) esittelen varsin synkkiä näkemyksiä luonnonvarojen ja muiden keskeisten resurssien vähentymisestä ja spekuloin jopa niiden loppumisella. Tähän tematiikkaan syvennystä tuo Michael T. Klaren kirjoitus ”The End of Easy Everything” yhdysvaltalaisen Current History -lehden tuoreessa numerossa (lukeminen vaatii käyttöoikeuden).

Klaren peruspointti on, että resurssien kaikkinaisen loppumisen sijaan olemme siirtymässä ”helppojen” resurssien aikakaudesta ”vaikeiden” resurssien aikaan. Vaikeudella Klare tarkoittaa sitä, että jatkossa ihmiskunnan pitää ottaa käyttöön resursseja paikoista, jotka ovat vaikeammin ja kalliimmalla tekniikalla saatavissa kuin aiemmin. Samalla luonnonvarojen käyttöön liittyvät niin ympäristölliset kuin poliittisetkin riskit tulevat kasvamaan. Sinänsä kaikkien resurssien ehtymiseen tulee menemään vielä pitkä aika.

Klare vihjailee jutussa huomattavillakin riskeillä, joihin siirtyminen ”vaikeiden” resurssien aikakauteen voi johtaa. Harmittavasti Klare jättää kuitenkin nämä riskit pitkälti avaamatta. Selkeimmin tuodaan esiin ympäristöriskit, jotka esimerkiksi liuskekaasun kohdalla kuulostavat suorastaan painajaismaisilta.

Klare vihjailee myös huomattavilla poliittisilla seurauksilla, mutta ei avaa niitä sen kummemmin. Hän kuitenkin mainitsee, että edessä voi olla varsin kilpailullinen aika, jossa isot monikansalliset yritykset tulevat ostamaan pienempiä yrityksiä päästäkseen käsiksi niiden hallussa mahdollisesti oleviin luonnonvaroihin.

Klaren mielikuvituksettomuuden ei tarvitse kuitenkaan meitä pidätellä! Tematiikka on pohtimisen arvoinen, sillä se koskettaa luonnollisesti myös Suomea, joka on muuttuvassa tilanteessa mielenkiintoisesti löytämässä itsensä resurssirikkaiden maiden joukosta. Maa on vihreänään metsää, makeaa vettä pullollaan olevat järvet kimmeltävät kaikkialta ja Lapista on tulossa merkittävä kaivosteollisuuden keskus. Uraaniakin löytyy vähän sieltä sun täältä.

Mutta Suomi on myös varsin pieni tekijä maailmanpolitiikassa. Jo nyt on nähtävissä Klarenkin hahmottelema kehitys, jossa suuret ulkomaiset kaivosyhtiöt tekevät valtauksia ja ostavat suomalaisia kaivoksia omiin nimiinsä. Tämä toki tuo työtä ja toimeentuloa syrjäseuduille, mutta samalla esimerkiksi Talvivaaran kaivokseen liittyvät ympäristöongelmat osoittavat, kuinka kaukana sijaitsevat (osakkeen)omistajat eivät välttämättä kanna niin suurta huolta ympäristöstä kuin paikalliset.

Pahin skenaario tulevaisuuden kannalta lienee tilanne, jossa ilmastonmuutoksen pelon takia aiempaa huomattavasti enemmän ydinvoimaan siirtynyt maailma näkee Suomessa aivan oivallisen ostokohteen maana, josta saa kaiken yhdeltä luukulta: sekä uraania polttoaineeksi reaktoreihin että suomalaisten insinöörien sinnikkyyden ansiosta myös ”turvallisen” loppusijoituspaikan ydinjätteille.

Arvaan, että ydinvoimalobby heti huudahtaa, että näin ei koskaan voisi tapahtua. Oma oloni on, että voinemme palata asiaan 30 vuoden kuluttua ja katsoa miten maa makaa ja mitä debatteja tässä välissä on jo ehditty käydä. Lupaan yrittää sinnitellä, että olen vastaamassa tähän huutooni.

Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla synkkää ja pelottavaa. Venäjän ja Norjan rajasopu ja rivakasti kehittyvä yhteistyö arktisilla alueilla osoittaa, että vaikeiden resurssien aikakausi voi saada aikaan myös yhteistyötä: sekä Venäjä että Norja ymmärtävät, että ne tarvitsevat toisiaan hankalasti valjastettavien luonnonvarojen hyödyntämisessä. Toivoa sopii, että laajemminkin kävisi näin. Helppojen resurssien loppumisen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa yhteistyövaraisen kansainvälisen järjestelmän loppua, vaikka sitä helppoa ja houkuttelevaa onkin povata.

Hiski Haukkala

2 kommenttia:

  1. hei,

    löysin tänne kaikenhuipun blogin kautta. en ole lukenut kirjaasi, mutta kommentoisin hieman tuota ylläolevaa.

    "Klare vihjailee jutussa huomattavillakin riskeillä, joihin siirtyminen ”vaikeiden” resurssien aikakauteen voi johtaa. Harmittavasti Klare jättää kuitenkin nämä riskit pitkälti avaamatta."

    näitä (ja muita) asioita on varsin laajasti pohdittu esimerkiksi täällä:

    http://www.energybulletin.net/
    http://www.theoildrum.com/
    http://ourfiniteworld.com/

    yhteiskunnalliselta kannalta ehkä voisi sanoa että kun energian saanti tulee aina vain kalliimmaksi, niin se lopulta pysäyttää talouskasvun. koska nykyinen järjestelmä perustuu talouskasvuun, ja pyrkimiseen jatkuvasti kasvavaan talouteen, niin tämä johtaa jonkinlaiseen kriisiin. tietysti on hyvin vaikea sanoa miten asiat lopulta menee, mutta tavallaan huolestuttavinta on se, että päättäjät eivät edes yritä varautua tähän.

    "Sinänsä kaikkien resurssien ehtymiseen tulee menemään vielä pitkä aika."

    no tässä ei nyt ole selvää mitä tarkoitat. luonnollisesti siihen kestää kauan ennen kuin öljy, kivihiili jne todella "loppuu". mutta ongelmat alkavat jo kauan ennen sitä. vaikka reservit edelleen ovat isot, niin reservien hyödyntämisnopeus ei välttämättä riitä kattamaan kysyntää. esimerkiksi kiinan kivihiilen kulutus noin kaksinkertaistui viimeisten 10 vuoden aikana.

    http://mazamascience.com/OilExport/

    kiinasta on tullut kivihiilen tuoja, ja viralliset ennusteet sanovat että kulutus edelleen kasvaa voimakkaasti. ei kuitenkaan ole selvää voidaanko muualla maailmassa lisätä tuotantoa vastaavasti, vaikka reservejä periaatteessa olisikin.

    samoin öljyn suhteen tuotantovauhti ei enää oikein pysy kysynnän perässä. tuottajamaitten öljyn vienti on vähentynyt viime vuosina. niitten oma kulutus kasvaa, joten vientiin riittää vähemmän. tähän liittyy export land model:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Export_land_model

    "Suomea, joka on muuttuvassa tilanteessa mielenkiintoisesti löytämässä itsensä resurssirikkaiden maiden joukosta. Maa on vihreänään metsää, makeaa vettä pullollaan olevat järvet kimmeltävät kaikkialta ja Lapista on tulossa merkittävä kaivosteollisuuden keskus. Uraaniakin löytyy vähän sieltä sun täältä."

    minusta tuo ei nyt ole ihan noin. koko yhteiskunta oleellisesti nojaa fossiilisiin polttoaineisiin, eikä meillä ole niitä yhtään. uraania suomessa on todella vähän, noin 0.02% maailman reserveistä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_uranium_reserves

    suomen koko reservit riittäisivät siis kattamaan maailman kulutuksen muutamaksi päiväksi. joten on aika epätodennäköistä, että joku näkisi "Suomessa aivan oivallisen ostokohteen maana, josta saa ... uraania polttoaineeksi reaktoreihin".

    energian kallistuessa köyhät maat vähentävät kulutustaan koska niillä ei ole varaa enää ostaa sitä. käsittääkseni näin on jo käynyt öljyn suhteen. lisäksi monissa maissa (pakistan, bangladesh jne) on jatkuvasti katkoja sähkönjakelussa. näille ongelmille ei tunnu olevan mitään ratkaisua näköpiirissä.

    jukka tuomela

    VastaaPoista
  2. Jukka, hyviä pointteja, joita itsekin meinasin joitain tuoda ilmi. Hiski toisaalta tuo myös mielenkiintoisia ajatuksia, sillä kokoonsa nähden Suomella tuntuu olevan luonnonvaroja, ja ne alkavat ihan varmasti kiinnostaa enemmän myös ulkomaisia yrityksiä kun hinnat jatkavat nousuaan (tosin hinnat voivat tässä vielä laman ansiosta notkahtaakin, mutta jos romahdus ei ole totaalinen niin kyllä ne sieltä taas kipuavat). Esimerkiksi erilaiset biojalostamot ja niitä rakentavat firmat (metsä ja energia-alan) alkavat kiinnostaa mahdollisesti jatkossa enemmän myös kansainvälisiä porukoita. Suomalaiselle uusiutuvalle sellu-dieselille löytyy varmasti markkinat maailmassa, jossa suuri osa biopolttoainetuotannosta on enemmän tai vähemmän huonossa maineessa.

    Energian ja öljyn kallistumisesta sen verran, että näyttää myös siltä (linkki alla erääseen hyvään öljyntuotantoa ja talouskasvua tutkivaan vertaisarvioituun artikkeliin) että myös paljon öljyä käyttävät oecd-maat ovat niitä jotka ottavat taloudellisesti turpaansa kalliin öljyn maailmassa. Kiina käyttää per/bkt/ihminen jne niin paljon vähemmän öljyä, että kallistunut öljy ei näy yhtä isona osana bkt:ssa. Niinpä Kiinalla on varaa ostaa kallista öljyä paremmin kuin monilla oecd-maalla. Toki Kiinankin talous kyykähtää jossain vaiheessa kun vienti länsimaihin ei vedä, mutta se tulee viiveellä, ja esim. kotimaisella kulutuksella on kiinassa potentiaalia kasvaa nykyistä huomattavasti suuremmaksi.

    Ydinpolttoaineesta, joo, toivoisin itse että yhteiskunta on tuolloin (30 vuotta) vielä riittävän "hyvässä/kompleksissa" kondiksessa, jotta meillä olisi toiminnassa seuraavan sukupolven reaktoreita, jolloin ydinpolttoaineen riittävyys ei olisi niin iso ongelma, eikä myöskään rikastaminen (tai loppusijoittaminen).

    http://pdn.sciencedirect.com/science?_ob=MiamiImageURL&_cid=271090&_user=10&_pii=S0360544211003744&_check=y&_origin=browse&_zone=rslt_list_item&_coverDate=2012-01-31&wchp=dGLbVlt-zSkWb&md5=53613bc12cd088959abd737c7adce74d/1-s2.0-S0360544211003744-main.pdf

    VastaaPoista

Tervetuloa keskustelemaan. Toivon keskustelijoiden osallistuvan keskusteluun omalla nimellään – niinhän minäkin teen.