lauantai 4. helmikuuta 2012

Vierailija Jarno Limnéll: Europe is back!


Barack Obaman ”State of the Union 2012” -puheesta ei mainintoja Euroopasta löydy, ei edes euro-kriisistä tai Naton toiminnasta Libyassa. Kärjistäen voi sanoa Euroopan olevan Yhdysvalloille eilisen tarina. Hillary Clinton totesi puolestaan muutama kuukausi sitten, että nyt on alkanut ”Yhdysvaltojen Tyynenmeren vuosisata.” Yhdysvalloissa katse on suunnattu niin sotilaallisesti, poliittisesti kuin taloudellisesti aivan muualle kuin Eurooppaan – tai edes Natoon. Hiskin esillenostamasta Suomen kohtalon kolmion yhdestä kyljestä, Washingtonista, on tulossa sekä Suomelle että Euroopalle tyhjä kortti, jonka varaan Euroopan turvallisuutta ei jatkossa voi enää rakentaa.

Hiski toteaa upeassa kirjassaan oikein, että juuri Yhdysvaltojen turvatakuut ovat mahdollistaneet Euroopalle keskittymisen talouksiensa ja yhteiskuntiensa kehittämiseen ilman suuri huolia alueellisista puolustustarpeista. Yhdysvaltojen ylivertaisen sotakoneiston tukeen on voitu luottaa, jos Venäjän karhu alkaisi ärhennellä. Hiski kuvaa kirjassaan hyvin Euroopan merkityksen laantumista Yhdysvalloille, mutta uskon tämän kehityksen tapahtuvan nopeammin ja syvällisemmin kuin mitä Hiski ennustaa.

Sotilaallisesta näkökulmasta katsottuna Yhdysvallat on ollut tyytymätön ja hyvin turhautunut eurooppalaisiin Nato-kumppaneihinsa jo pidemmän aikaa. Tuki Yhdysvaltojen ajamalle Nato-politiikalle on ollut lähinnä poliittista, sillä sotilaallisesti Nato- tai muut Euroopan maat ovat olleet haluttomia seuraamaan Yhdysvaltojen asevoimien kehitystä (eikä siihen olisi ollut resurssejakaan) sekä panostuksia ”Yhdysvaltojen sotiin” Irakissa ja Afganistanissa. Viime kesänä väistynyt Yhdysvaltojen puolustusministeri Robert Gates totesi jäähyväispuheessaan suoraan, että Yhdysvaltojen tahto ja kärsivällisyys ovat loppuneet. Kehityksestä kertoo myös Yhdysvaltojen neuvottelut Nato-maiden kanssa taktisten ydinaseiden poisvetämisestä Euroopassa.

Yhdysvaltojen vähentyvä kiinnostus Eurooppaa kohtaan tulee muuttamaan Naton luonnetta. Ensinnäkin jo nyt eurooppalaiset Nato-maat hakevat kahdenvälisiä turvatakuita Yhdysvaltojen kanssa, koska luottamus Naton sisäisiin (lue artikla 5 mukaisiin) turvatakuisiin on heikentynyt. Toiseksi eurooppalaisille Nato-maille lienee mahdoton ajatus, että Naton toiminta-alue laajenisi jatkossa Yhdysvaltojen ulkopolitiikan tärkeimmälle suunnalle, siis Tyynellemerelle. Se on yksinkertaisesti liian kaukana eurooppalaisista turvallisuusintresseistä. Kolmanneksi Natolta katoaa pohja pois kokonaan, jos Yhdysvallat ei jatkossa kykene / halua antaa selkeää turvallisuusselkänojaa Euroopalle. Näin tulee lähitulevaisuudessa tapahtumaan, mikä asettaa Euroopan turvallisuusjärjestelyt aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Tämän voi arvioida johtavan, neljänneksi, joko Naton muuttumiseen vahvasti eurooppalaisten Eurooppa-keskeiseen sotilasliittoon tai Naton hajoamiseen, jolloin Euroopan puolustusratkaisut tullaan järjestämään muiden yhteistyörakenteiden kuin Naton kautta.

Eurooppa joutuu varsin nopeasti nyt ottamaan itse vastuuta omasta puolustuksestaan, jos se niin haluaa tehdä. Samalla Yhdysvaltojen kylmän sodan jälkeen korostaman kriisinhallintasodan hallitsevuus tulee vähenemään ja kansallisissa (eurooppalaisissa) sotilaallisissa turvallisuusratkaisuissa palataan jälleen korostamaan vahvemmin ”perinteistä” alueellisen puolustusratkaisun merkityksellisyyttä. Tämä myös mahdollistaa huomion kiinnittämisen vahvemmin Euroopan lähialueiden turvallisuusuhkiin ja -ongelmiin, Yhdysvaltojen painottamien kaukaisempien uhkien sijasta. Se, että Eurooppa joutuu jatkossa ottamaan vahvemmin vastuuta omista turvallisuusjärjestelyistään, voi pitää vain hyvänä asiana. Eikä vähiten Suomen kannalta.

Jarno Limnéll
Sotatieteiden tohtori
Jarno.limnell@yahoo.com

4 kommenttia:

  1. Lainaus: "Se, että Eurooppa joutuu jatkossa ottamaan vahvemmin vastuuta omista turvallisuusjärjestelyistään, voi pitää vain hyvänä asiana. Eikä vähiten Suomen kannalta".
    /

    Jos heti kättelyyn myönnän että en ole tämän alan tuntija, niin tämä kaipaisi vähän aukaisemista. Miten tämän on hyvä asia euroopan ja Suomen kannalta?

    Tähän mennessä siis olemme saaneet erittäin edullisia turvapalveluita Jenkeiltä, ja jos ne nyt hiipuvat/loppuvat, täytyy meidän löytää rahoitus ja resurssit turvapalveluillemme itse. Maailmassa, jossa energia ja resurssit ovat käymässä yhä kalliimmaksi ja siten talouskasvu yhä hankalammaksi (ja tilanne kenties levottomammaksi), voi olla haastavaa keksiä ne kohteet, joista kyseiset resurssit, energia ja rahat otetaan pois, joilla lisätään vaikkapa suomen puolustusvoimien valmiutta jotta voimme vahvemmin ottaa vastuuta omasta puolustuksestamme.

    Siis siinä olen samaa mieltä, että Setä Samulin kainalossa oleminen ei välttämättä ole ollut pitkällä tähtäimellä hyvä ratkaisu, vaikka se on eittämättä ollut kätevä ja edullinen euroopalle. En vain tiedä miten hyvin pystymme ottamaan vastuuta takaisin itsellemme, kun meidät on "hemmoteltu pilalle", ja talouskehitys on kriisissä sekä velkaisuutensa että energian hintojen (ja niiden kerrannaisvaikutusten) vuoksi. Joudumme ottamaan vastuuta, mutta pystymmekö? Ja mitä sitten jos emme pysty?

    (Ja voi olla että käsitin kirjoituksessa jotain myös väärin, jos näin niin pahoittelen jo etukäteen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Tässä hieman tarkennettua ajattelua Suomen turvallisuuspolitiikan näkökulmasta.

      Tiivistetysti voisi sanoa, että nyt Eurooppa on pakotettu ottamaan itse enemmän vastuuta turvallisuusjärjestelysitään, jolloin luottamus omaan tekemiseen ulkopuolisen (toivottavan) tuen sijasta voimistuu.

      Suomelle kehityssuunta on edullinen. Eurooppalainen turvallisuusyhteistyö on pakotettu voimistumaan, mitä olemme jo pitkään toivoneet. Euroopan unionin solidaarisuuslausekkeelle on jatkossa pakko luoda konkretiaa, yhteisiä eurooppalaisia sotilaallisia todellisia joukkokokonaisuuksia ja suunnitelmia, puheiden sijasta. Lähtökohta on Suomella sotilaallisten suorituskykyjen osalta huomattavasti parempi kuin monella eurooppalaisella Nato-maalla.

      Suomella on nyt halutessaan mahdollisuus ottaa merkittävä rooli Euroopan turvallisuuden uusissa yhteistyöjärjestelyissä, ja samalla vahvistaa omaa turvallisuuttaan sekä erityissuhdettaan Venäjän suuntaan. Ilman Yhdysvaltoja Suomen sotilaallinen liittoutuminenkin olisi todennäköisesti helpommin hyväksyttävissä (jos sotilaallisen liittoutumisen näkee hyvänä asiana Suomelle).

      Jarno Limnéll

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta.

      Venäjän erityissuhteesta, olen itsekin ollut sen voimistamisen kannalla, lähinnä sen jälkeen kun tajusin että 94 % öljystämme tulee Venäjältä. Toki, saahan sitä vapailta markkinoiltakin, mutta mihin hintaan, ja keneltä se on pois, kun Italia j aKreikka tarvitsevat melkein puoli vuotta aikaa järjestellä omia (noin viidenneksen/neljänneksen) Iran-tuontejaan boikotin vuokis. Siksi Hiskin kirjan myötä hieman huolestuin, sillä hän kuvasi aika hyvin sen tilanteen, että mitään erityistä Venäjä-suhdetta ei enää välttämättä ole, sillä Venäjä toimii nykyisin ihan itsenäisesti Euroopan kanssa ilman suomalaisten "tulkkipalveluja".

      Nato on puolestaan täynnä maita jotka kuluttavat järkyttävät määrät öljyä, mutta joiden oma tuotanto on joko olematonta ja/tai laskussa. Tämän väistämättä voimistama kilapilu-asetelma energian ja öljyn perään voi hyvinkin heikentää Naton yhtenäisyyttä myös sisältä päin, joten näen siihen liittymiseen riskinä sen, että hyppää reikiä täynnä olevaan, mahdollisesti uppoavaan, laivaan.

      Siinä mielessä Euroopan keskenään tekemä turvallisuus-yhteistyö näyttäytyy tosi tärkeänä, mutta omat riskinsä on tietty siinä, että miten hyvin se onnistuu. Jo nyt nationalistiset liikkeet ja puolueet ovat nostaneet sarvipäitään joka paikassa, ja talouden jäädessä yskimään paikalleen sekä halvan energian puuttuessa että väestön ikääntyessä nämä liikkeet voivat voimistua entisestään, ja tuloksena voi olla entistä enemmän typerää nokittelua mediassa, jota on jo nyt havaittavissa näiden euroopan "suurmaiden" välillä (esim ranskan ja brittien nahistelu siitä, kumman luottoluokitus on huonompi kuin toisen tässä taannoin).

      Se mitä yritän sanoa, on että toivoisin että näitä skenaarioita ja kehityskulkuja ja riskejä mietittäisiin myös siitä näkökulmasta, jossa lähes täysin halpoihin fossiilisiin ja muihin resurssien "alimpiin hedelmiin" nojannut talouskasvu ja globalisaation kehitys voi hidastua, pysähtyä tai laittaa jopa peruutusvaihteen päälle. Turhan moni trendi osoittaa tähän suuntaan, jotta sen voisi jättää huomioimatta.
      (vähemmän yllättäen) tästäkin olen melunnut blogissani otsikolla "Globalisaatio, vain pieni töyssy ihmiskunnan historiassa?"
      http://kaikenhuippu.wordpress.com/2011/06/08/globalisaatio-vain-pieni-toyssy-ihmisen-historiassa/

      Poista
  2. Hieno kirjoitus. Kommentoin sitä - tai oikeastaan sitä versiota tästä, mikä oli sunnuntain hesarissa - omassa blogissani väittäen, että Naton merkitys Euroopassa lisääntyy, ei vähene.

    Teesin ja antiteesin seuraksi tarvitaan enää synteesi.

    http://ulkopolitist.wordpress.com/2012/02/20/tyynenmeren-vuosisata-eurooppa-ja-nato-revisited/

    Varsin mielenkiintoisesti ensimmäinen aihetta käsittelevä kirjoitukseni julkaistiin blogissa päivää ennen tätä vieraskynää.

    http://ulkopolitist.wordpress.com/2012/02/03/eurooppa-nato-suomi-ja-tyynenmeren-vuosisata/

    - sunnuntaistrategisti

    VastaaPoista

Tervetuloa keskustelemaan. Toivon keskustelijoiden osallistuvan keskusteluun omalla nimellään – niinhän minäkin teen.