tiistai 12. kesäkuuta 2012

Yli harmistuksesta?


Jo kauan ennen tämän SMK-blogin perustamista haaveilin omasta blogista. Tunne oli erityisen vahva aina silloin kun näki/kuuli/luki jotakin erityisen dorkaa ja tunsi otsasuonen alkavan tykyttää: TUON asian MINÄ kyllä tiedän paremmin ja laitan SINUT paikalleen juuri NYT!

Pakko myöntää, että näin kävi usein. Ja käy edelleen. Blogin nimeksi piti tulla Venttiili ja otin sitä varten jopa kännykällä valokuvan silloisen rivarinpätkämme ulkovaraston seinässä olleesta likaisesta venttiilistä. Avaamatta se blogi silti jäi. Vaan nyt on tullut aika avata tuo venttiili tämän SMK-blogin puitteissa ja kysyä:

Mikä on Hesarin NYT-liitteen jutun hyllyikä ja sen lukijoiden kuluttajansuoja?

Lähtökohtaisesti mikäänhän ei ole niin vanha kuin eilisen lehti. Jostakin syystä viime perjantain NYT-liitteessä ollut toimittaja Aurora Rämön Yli yliopistosta -juttu saa otsasuoneni tykyttämään edelleen, joten kyseisen liitteen – tai ainakin jutun – hyllyiän pitää olla pidempi kuin yksi vuorokausi. Siitä onnittelut.

Ja sitten hieman risuja: Yliopistoihmisenä voisin sanoa, että jos kyseessä olisi ollut minulle tullut esseesuoritus, olisi se armotta hylsy. Perustelu: otsikko ei vastaa sisältöä, eikä jutun johtopäätöksiä ole johdettu sen premisseistä. Elementary, Dear Watson, ja toimittaja Rämökin tietäisi tämän, jos olisi käynyt yliopistoa – tai ollut siellä mahdollisesti opiskellessaan hereillä.

Miksikö näin? Koska yliopistossa oppii ajattelemaan kriittisesti. Tässä mielessä jutun alussa esiintyvä ”Saara” (jonka nimi ja elämäntarina ovat ilmeisesti vain keksittyjä) on itse asiassa jonkin olennaisen äärellä joutuessaan toteamaan, että ”ei oikein ymmärrä [enää?] mistään mitään”.

Tuore ylioppilas on varma kaikesta ja tietää kaikki vastaukset, sillä onhan hänellä eximia reaalista. Yliopisto-opiskelija/tutkija on sen sijaan kiinnostuneempi tietämisensä rajoista ja siihen liittyvistä ongelmista ja niiden rajojen työntämisestä hitaasti ja tuskaisesti kauemmas.

Tästä seuraa lähtökohtainen epävarmuus, jonka sietäminen ja paikoin syleily on yliopisto-opintojen – ja hitto vie koko ihmiselämän – yksi tarkoitus. Maailma ei ole yksinkertainen, helppo eikä selkeä ja on valheellista kuvitella, että näin on tai tulisi olla.

Väitän, että kriittisen ajattelun perusoppimäärää ei voi suorittaa netissä. Päinvastoin, kriittinen ajattelu iskostuu ja tihkuu pikkuhiljaa yliopisto-opintojen kautta. Se on sitä kuuluisaa hiljaista tietoa, jota ei suoranaisesti opeteta, mutta joka opetustilanteissa, kuppiloissa ja kahviloissa kuitenkin opitaan.

Toisin kuin verkkokursseilla. Itse asiassa suuri osa jutun esimerkeistä koskettelee taitoja, etenkin ohjelmointia. Näitä voi toki oppia etänä ja paketteina. Eli parempi otsikko jutulle olisi ollut Yli ammattikorkeakouluista, tai kenties vielä osuvammin Yli kirjeopistoista – lopputulema, johon kirjoitus itsekin loppujen lopuksi näyttää päätyvän.

Lisäksi yliopistot ovat olennaisia uuden tiedon tuottajia. Kaikki mainitut sivustot pohjautuvat itse asiassa lähinnä yliopistoissa kehitetylle akateemiselle tiedolle. Jutussa mainitulla Steve Jobsillakin oli takuulla töissään tuhansia perinteisesti akateemisesti koulutettuja ihmisiä. Tämäkin on itse asiassa lopputulema, johon juttu loppujen lopuksi päätyy. Ja sitten sitä myydään lehden kannessa kirkuvasti: ”Hyvästi akatemia. Näyttää pian siltä, että yliopistoja ei pian enää tarvita.” Voi itku!

Jutusta löytyisi paljon muutakin kritisoitavaa. Kuten esimerkiksi 1970-luvulla tehdyt kalvosetit (kun esimerkiksi meillä Tampereella kaikki kv-politiikan proffat ovat käytännössä syntyneet 1970-luvulla tai sen taitteessa!) sekä massaluennot (kun meillä Tampereella opetus erityisesti maisteritasolla on enimmäkseen pienryhmää/seminaarityöskentelyä), mutta en viitsi alkaa opponoida tarinaa kohta kohdalta.

Lähinnä peräänkuuluttaisin toimittajilta edesvastuuta siitä, mitä lehtiensä sivuille laittavat. Myönnettäköön, NYT-liite on nuorille suunnattu (hömppä)lehti: maksullinen City-lehti. Nuoret elämänvalintojaan pohtivat ihmiset kuitenkin lukevat sitä. Siksi ei liene aivan yhdentekevää mitä toimittajat kynistään päästävät kyseisen aviisin sivuille.

Tästä seuraa nähdäkseni kaksi kysymystä:


  1. Onko toimittaja Rämö valmis elämään sen mahdollisuuden kanssa, että joku lahjakas nuori lähtee kirjekurssien tielle kunnon yliopisto-opintojen sijaan, sillä ne ovat so last season?
  1. Vai olenko minä jälleen tapani mukaan vain täydellisen huumorintajuton?


’nuff said.

Hiski Haukkala

8 kommenttia:

  1. Kaksi kysymystä, joista molemmat ovat numeroitu "1".

    Kirjekurssilla olisi ehkä oppinut tuon jotenkin eriväärällä tavalla?

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia sisältörikkaasta ja tyylikkäästi puskista ammutusta kommentista, joka pureutuu nähdäkseni oivaltavalla tavalla oman kirjoitukseni ytimeen. Näen tässä tilanteessa kaksi tulkintaa tapahtuneelle:

    1. Hiskille on kiireessä päässyt tapahtumaan ns. lapsus.

    1. Kyseessä on hienosyinen yritys antaa lukijoiden ymmärtää, että kysymykset ovat samanarvoisia.

    1. All of the above.

    Oops, I did it again?

    VastaaPoista
  3. Kirjoittajaa lainaten NYTin jutusta löytyisi paljon muutakin kritisoitavaa, mutta ilmeisesti nettimäinen klikkauksia kalasteleva "Oho! Katso kuvat!" -tyyppinen asian vierestä menevä otsikointi sai paineen nousemaan niin, että varoventtiiliä piti hieman avata? Trendi näyttää olevan se, että tapa leviää. Keltaisen lehdistön lööpeistä ja nettisivuilta se on jo levinnyt ns. laatulehtien nettiuutisiin ja näyttäisi nyt pyrkivän takaoven kautta painettuihin lehtiin tai ainakin Hesariin.

    Oi aikoja, oi tapoja! Otsikointia voi toki aina taivastella, mutta tulkitsinko oikein, että blogin viimeisessä kappaleessa halutaan antaa lehdistölle jonkinlaista kansankynttilän roolia? Missä määrin lehdistön pitäisi ajaa jotain vaikeasti määriteltyä "yleistä etua" tai "oikeaa" mielipidettä tai "totuutta". Saako edes mielipidekirjoituksessa, joksi Rämön juttui on tulkittava, esittää subjektiivisia tai liioiteltuja näkemyksiä?

    Lopuksi haluaisin lohduttaa blogin kirjoittajaa jakamalla vahvan epäilykseni, tokkopa suomalainen yhteiskunta tai akateeminen maailma menettäisivät mitään, jos joku lahjakas nuori Rämön juttuun pohjautuen valitsisi kirjekurssien tien kunnollisten akateemisten opintojen asemesta.

    VastaaPoista
  4. Niin, samanlaisia otsasuonia täälläkin kasvateltiin. Samalla paatoksella voisin myös sanoa muutamia tosiasioita yliopistoista.

    1. Opiskelijat vinkuvat Hienojen Luentojen ja kurssien perään, mutta kun heille näitä järjestetään (vapaaehtoisina), harva vaivautuu paikalle, koska "kirjatenteissä pääsee paljon helpommalla".

    2. Kun Hienot Luennot ovat pakollisia, kuulemme narinaa siitä, miksi vielä yliopistossakin on pakko tehdä moista, kun kirjojen kautta kuitenkin kaikki selviää.

    3. Kuinka moni näistä opiskelijoista katsoo niitä YouTuben videoita? Kai niitä saa seurata, vaikka kirjoilla yliopistossa olisikin...?

    4. Humanististen ja yhteiskuntatieteellisten (plus media ym.) alojen sisäänottomäärät ovat aivan liian suuria. Paitsi että reppanoille ei ole töitä, ei joka jamppaa vain ole tarkoitettu akateemiseen maailmaan. Jos seitsemäntenä opiskeluvuonna vielä tankkaa, mikä on metodologia ja että onko todellisuutta olemassa, olisi ehkä kannattanut kokeilla jotakin muuta.

    Tässä olen siis naftisti toista mieltä kuin Hiski. Suuri osa ei koskaan opi kriittistä ajattelua yliopistossa - päinvastoin tuntuu menettävän senkin vähän, minkä siihen mennessä on ehkä elämältä oppinut.

    5. Mikä asia esim. kansainvälisissä suhteissa on niin monimutkainen tai toisaalta käytännönläheinen, että se ei perustutkintotasolla selviäisi LUKEMALLA? Kipin kapin kirjastoon lainaamaan suurten gurujen opuksia. Luulisin, että niistä saa vielä vähän enemmän irti kuin YouTube-videoista.

    Pidin joskus taannoin valmistumispubliikissa poleemisen puheen siitä, kuinka opiskelijat aina vain valittavat, vaikka heidän elämänsä on yhtä juhlaa. Dekaani taputti niin, että meinasi penkiltä pudota.

    Voihan kukkatarra konseptin kulmassa.

    Sen sijaan haluaisin lukea (en tosin NYT-liitteestä) siitä vallankäytöstä, jota tutkintoon kuuluvien kirjojen määrääjillä on. Paradigmakeskeisillä aloilla tämä on ensisijaisen oleellista! Vasta S. Walt kertoi blogissaan siitä IR-opetus-tutkimuksesta, jonka mukaan Suomessa luetaan vähiten realismi-kirjoja!

    Toisaalta pragmaattiset opiskelijat, joista tulee hallintovirkamiehiä, tuskin välittävät tuon taivaallista, joutuvatko lukemaan sitä taikka tätä. Mutta jatko-opiskelijoihin se vaikuttaa - pikainen silmäily vaikka yksiköiden Lappi, Helsinki ja Jyväskylä välillä näyttää, että a) opetuksen "peruslinja" ja b) professorin tieteelliset/poliittiset/jne. intressit vaikuttavat jatko-opiskelijoiden massaan merkittävästi.

    VastaaPoista
  5. Jos kriittistä ajattelua oppii vasta yliopistossa, ollaan pahasti myöhässä.

    Perusoppi pitäisi tulla jo lukion aikana. Osaisi jokainen jatko-opintoja miettiessään itse perustellusti päättää, mitä ja miten sitä seuraavaksi tahtoo tehdä.

    Fakta lienee: vain harvalla on tarpeeksi kurinalaisuutta, resursseja, kontakteja jne saavuttaa itsekseen sama minkä yliopistossa saa puoliväkisin. Kirjekurssinetti-itseopiskelu ei ole se helpompi tie. Mutta jos joku sitä kautta pääsee tavoitteisiinsa, niin miksikäs ei?

    VastaaPoista
  6. Loistavaa keskustelua! Ja pahoittelut, että en ole taipunut mukaan näihin kinkereihin tämän enempää. Kenties lomakauden jälkeen meillä kaikilla on enemmän aikaa ja energiaa myös näihin rientoihin?

    Here's hoping.

    VastaaPoista
  7. Toinen NYT kertoo amerikkalaisten yliopistojen lisäävän verkkotarjontaa. Professori kehuu ehtivänsä syventämään sitä edellyttäviä asioita, kun opiskelijat ovat saaneet perustiedot nettikurssista
    http://www.nytimes.com/2012/07/17/education/consortium-of-colleges-takes-online-education-to-new-level.html?_r=1&smid=FB-nytimes&WT.mc_id=US-E-FB-SM-LIN-URE-071712-NYT-NA&WT.mc_ev=click

    VastaaPoista
  8. Kiitokset, Matti, mielenkiintoisesta linkistä. Tiedon ja opetuksen saattaminen mahdollisimman monien ulottuville on tietysti hieno asia. Ei tämäkään tietysti yliopistoista turhia tehne: kaikki kumpuaa ja palautuu niihin.

    VastaaPoista

Tervetuloa keskustelemaan. Toivon keskustelijoiden osallistuvan keskusteluun omalla nimellään – niinhän minäkin teen.