torstai 9. helmikuuta 2012

Suomen vihaisista ja uuslukutaidottomista nuorista

Eilisessä Hesarissa oli kaksi juttua, joilla on mielestäni mielenkiintoisia yhteyksiä myös SMK:n esiin nostamiin kysymyksiin.

Sivulla A6 toimittaja Jukka Harju kirjoittaa Jyväskylän yliopiston dosenttien Sakari Suutarisen ja Kari Törmäkankaan tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan Suomen nuoret ovat radikalisoituneet. Dosentti Suutarisen mukaan ”nuoriso ei enää olekaan kilttiä”, vaan on valmis tarvittaessa laittomuuksiin ja jopa väkivallantekoihin mieltään osoittaakseen. Tutkimus julkaistaan lähitulevaisuudessa Nuorisotutkimus-lehdessä ja se kannattaa varmaan erikseen vielä tsekata.

Jutusta selviää, että yhdeksän prosenttia kysellyistä 14-vuotiaista nuorista on valmis väkivallantekoihin, 91 prosentin vastustaessa väkivaltaan turvautumista. Jutusta ei kuitenkaan oikein aukene, mikä asia saisi tuon yhdeksän prosentin turvautumaan laittomuuksiin – tälläkin voisi kuvitella olevan asian kannalta merkitystä.

Olennaisinta ja samalla hätkähdyttävintä on kuitenkin trendi: reilut kymmenen vuotta sitten vain kolme prosenttia vastanneista piti laittomuuksia hyväksyttävinä ja luvun kolminkertaistuminen on nyt vienyt Suomen nopeasti rauhallisten nuorten joukosta potentiaalisten rähinöitsijöiden kärkipaikalle Pohjois-Euroopassa.

Toinen mielenkiintoinen tarina löytyy sivulta A2, jossa Kimmo Tuomisen Vieraskynä varoittaa, että ”Nettisukupolven taidoista luullaan liikoja”. Uusi ”nettinatiivien” sukupolvi ei olekaan erityisen taidokas verkossa surffaajien lauma. Päinvastoin, heillä on vaikeuksia löytää sieltä tarvitsemaansa tietoa ja erottaa luotettavaa aineistoa epäluotettavasta.

Fiilikseni on, että A6 + A2 = huonoja uutisia Suomelle ja sen muuttuville koordinaateille. Voi olla, että emme olekaan saamassa uutta sukupolvea korkeasti koulutettuja osaajia, vaan potentiaalisesti väkivaltaisesti käyttäytyviä murjottajia. Samalla on selvää, että kirjassanikin peräänkuuluttamani Suomen taloudellisen ja yhteiskunnallisen menestyksen eväät käyvät niukemmiksi.

Mielenkiintoinen kysymys tietysti kuuluu, miksi meille on kasvamassa vihainen urpojen ja urpottarien lauma.  Edellä mainittu tutkimus tarjoaa vastaukseksi koulujen syyllistämistä: koulut toimivat radikaalin aktivismin kasvualustoina, sillä niistä puuttuu demokraattinen kulttuuri. Tämän takia ”useat ikäluokat eivät ole päässeet osallisiksi erilaisten mielipiteiden käsittelystä ja kompromisseista kuten muualla Euroopassa”, joka ”voi johtaa toimintaan, jossa ihmisarvoa ei enää kunnioiteta”.

Oma kokemukseni vihjaa, suorastaan huutaa, että tässä johtopäätöksessä ei ole mitään järkeä. Itse pääasiassa 1980-luvulla kouluni käyneenä en voi kuvitella vähemmän demokraattista ja ihmisarvoa kunnioittavampaa järjestelmää kuin se oli (tai itse asiassa voin kyllä kuvitella, mutta käsittääkseni ero nykyisiin kouluihin on todella huima). Silti minun sukupolvestani ei kasvanut ikkunoiden kivittäjiä. Selityksen täytyy siis piillä jossakin muualla.

Mutuni on, että oikeampi selitys piilee nuorten kasvavassa osattomuudessa. Ajallamme tyypillistä on, että ihmiset, etenkin nuoret, pelkäävät, että heille ei ole tarjolla onnistumisen ja menestymisen mahdollisuuksia nykyisessä maailmassamme. Kurjinta on, että heillä on myös näihin pelkoihinsa ihan hyviä ja oikeita syitä. Me olemme siirtymässä maailmaan, jossa iso osa nuorista on tarpeettomia ihmisiä, jotka säilötään pelaamaan Pleikkareitaan lähiöihin minimiturvan varassa - niin kauan kuin meillä on siihen varaa.

Tämä osattomuus pätee erityisesti taloudelliseen menestymiseen, mutta myös muihin elämän osa-alueisiin. Esimerkiksi omissa opiskelijoissani aistin jatkuvasti suuren määrän pelkoa ja hätää valmistumisen ja työelämän kynnyksellä: ei nähdä eikä uskota, että siellä voisi menestyä ja onnistua.

On mielestäni aivan selvää, että tällainen ilmapiiri ruokkii nuorissa aggressiivista hälläväliä -asennetta. Jos kokee, että suomalaisella yhteiskunnalla ei ole heille mitään annettavaa, on varmaan aivan sama pistääkö pahan olonsa osoittamiseksi hieman ranttaliksi. Tämä mielestäni on se iso ero oman ja nuoremman sukupolven välillä: 1990-luvun alun lamasta huolimatta meillä oli toivoa ja uskoa paremmasta huomisesta sekä oman paikkamme löytämisestä. Nykypolvella tätä uskoa ei enää tunnu ainakaan kaikilta osin olevan.

Voi olla, että vastavalittu presidentti Niinistö on erittäin oikeilla jäljillä oman lasten ja nuorten syrjäytymisen vastaisen ohjelmansa kanssa. Meidän pitää saada nuoret ensin tuolta ulkoa sisään ja sen jälkeen voimme alkaa käydä heidän kanssaan keskusteluja demokratiasta ja ihmisarvosta.

Hiski Haukkala

4 kommenttia:

  1. Todella huolestuttava suuntaus, johon näen yhtenä suuntauksena myös kaiken arvon mittaamisen rahassa ja sen aiheuttamat vaikutukset.

    On vaikea päästä nykynuoren pään sisään, mutta sekavaa siellä aivan varmasti on. Ulkoisen (fossiilisen) energian tehdessä maailmaa valmiiksi heidän puolestaan, on varmasti vaikea kuvitella itselleen mielekästä osaa minkään yhteisen rakentajana, varsinkin kun individualismi alkaa olla huipussaan (peak individualism?) ja ketään ei suorastaan SAA kiinnostaa mikään muu kuin oma hyöty, lähinnä raha. Valitettavasti tähän ajatteluun toiminnallaan kannustavat lähes kaikki viralliset ja menestyvät tahot, hyvänä esimerkkinä pankkiirit ja sijoittajat sekä muut rikkaat, jotka kärräävät tulonsa veroparasiitteihin, verosuunnittelevat itsensä saajapuolella ja osoittavat toiminnallaan että ainoastaan kohtuuton oma etu on paras etu jha tavoittelemisen arvoista. Ei sillä että vasemmistolla olisi järki yhtään lähempänä kättä siinä yhteiskunnassa jossa ihmiset samaan aikaan leppostavat, kuluttavat enemmän palveluita, saavat yhä paremmat sosiaaliedut ja säästävät vaikkapa luontoa käyttämällä vähemmän energiaa.

    Tätä taustaa vasten tietty vihaisuus ja aggressiivisuus on varsin ymmärrettävää (vaikka ei hyväksyttävää olisikaan): jos eliitti ryöstöviljelee yhteiskuntaa, luontoa, ja oikeastaan kaikkea ympärillään kunnes sille laitetaan riittävän napakasti luu kurkkuun (on huomattu että puhumalla saa ainaoastaan viivyttelyä, porsaanreikiä ja lisää ahneutta), niin minun on vaikea vastustaa ajatusta, että se luu pitäisi mitä pikimiten lyödä sinne kurkkuun. Suosittelen kirjaa Treasure Islands, jossa kartoitetaan kansainvälistä varjopankkitoimintaa ja veroparatiiseja sekä niiden käsittämättömiä volyymeja ja tuhoa jota ne nykymaailmassa kylvävät ympärilleen. Kirjasta ei tosin tule ollenkaan hyvä mieli.
    http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=1847921108

    VastaaPoista
  2. Hei Hiski,

    Ihan aluksi haluan kiittää (!) kirjoituksistasi ja radiopuheistasi. Ensimmäistä kertaa joku kirjoittaa ja ilmaisee ulkopolitiikkaan ja vaikkapä nyt näihin nuoriin liittyviä asioita siten, että niistä tuntuu oikeasti olevan toisaalta jotakin järkeä ja toisaalta tärkeää merkitystä tulevaisuuden rakentamisen kannalta.

    Nuorten syrjäytymiselle saattaa olla toinenkin selitys. Nuoret eivät enää koe tätä suurten ikäluokkien rakentamaa yhteiskuntaa ja tapaa toteuttaa demokratiaa omakseen. Samalla kun erityyppiset työpaikat vähenevät ja korostunut ihailu itseilmaisua kohtaan lisääntyy, nuoret ehkä etsivät aivan toisenlaisia kanavia tehdä työtä ja ansaita elantonsa. Digimaailma tarjoaa tähän jo ratkaisuja.

    Laitan tähän kaksi linkkiä omiin kirjoituksiini. Toinen käsittelee juuri nuoria ja toinen "degrowth" ilmiötä. Nämä asiat linkittyvät toisiinsa.

    http://cristinaandersson.blogit.kauppalehti.fi/blog/26478/degrowth-ei-ole-vastaus

    http://cristinaandersson.wordpress.com/2011/11/26/voittajat-ja-hapeajat/

    Olen toki vain harrastelija yhteiskuntatieteilijä, mutta en tietenkään halua pitää suutani kiinni ja kynää taskussa, kun tärkeistä asioista ja lastemme tulevaisuudesta on kyse.

    Laitoin twitterissä linkkiäsi Nouriel Roubinille. Toivottavasti ajatuksesi saavat globaalia huomiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cristina,

      kiitokset palautteestasi, joka tietysti lämmittää mieltä ja motivoi osaltaan jatkamaan tätä prosessia.

      Huomaan, että omat ajatukseni kääntyvät jatkuvasti nyt ulkopolitiikan ulkopuolelle Suomen menestyksen eväiden tai niiden puuttumisen pohtimiseen (vrt. uusin kirjoitukseni Flunssasta jne.). Tämä on teema, joka nyt lienee kuitenkin olennaisin yhteistä pohtimista kaipaava asia ja ilmeisesti myös sellainen, jota itsekin aktiivisesti pohdit.

      Nostat viestissäsi esiin mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että käsillä on jonkinlainen sukupolvien välinen kuilu, joka heikentää nuorten kiinnittymistä yhteiskuntaan. Näin voi hyvinkin olla.

      X-sukupolven edustajana ainakin itse tunnen välillä ahdistusta tilanteessa, jossa koen joutuvani maksamaan kohtuuttoman paljon baby boomereiden eläkkeitä samalla kun oma eläketurvani todennäköisesti jää haaveeksi.

      Samalla aloittelevan lapsiperheen isänä tuntuu kurjalta, että lapsiperheet on ajettu niin ahtaalle samalla kun vanhustenhuoltoon lisätään koko ajan hurjasti varoja (kuka tekisi laskelman uusien päiväkotien ja vanhustentalojen suhteesta Suomessa?)

      Ongelma tietysti on, että eläkeläisilläkään ei mene Suomessa järin lujaa eikä vastakkainasettelu auta. Nyt jo edesmennyt äitini usein sanoi, että hän koki eläkeläisenä ihmisarvonsa nollaksi: parasta olisi kuolla pois jaloista kuleksimasta mahdollisimman pian. Emmekä me taida oikein edes antaa vanhemmille ihmisille mahdollisuutta toimia ajassamme, vaan sysäämme heidät syrjään. Hesarin yleisöosastolta tänään löytyy asiaa sivuavia kirjoituksia, jotka tulisi ottaa vakavasti.

      Surkeinta tietysti on, jos myös nuori polvi vetää lelut leikistä: silloin me pian nelikymppiset jäämme kyllä sen kuuluisan puun ja kuoren väliin maksamaan sekä vanhempiemme että lapsiemme ylläpitoa hautaan saakka.

      Poista
  3. Hiski,

    Tärkeä lause "jos nuori polvi vetää lelut leikistä". Tämä on todellinen uhka. Kerrompa esimerkin, tositarinan:

    Nuori mies, 24 v., kyllästyi Suomen kylmään ilmaan ja erityisesti ilmapiiriin, joka ei tuntunut tukevan hänen tapaansa rakentaa tulevaisuutta ja tehdä työtä. Hän on hyvin lahjakas muusikko ja pohdiskeleva ihminen, joka viihtyy hyvin yksin. Hän muutti etelä Eurooppaan, vuokrasi pienen omakotitalon vuoristokylästä. Vuokra 120€/kk Hän viljelee kaikkea mahdollista pihallaan ja kun hän tarvitsee rahaa hän pelaa sen verran pokeria, että pärjää. Samalla hän säveltää ja nauhoittaa musiikkiaan. Ehkä kuulemme hänestä jonain päivänä. Jos hän olisi Suomessa halunnut tehdä saman, olisi hänen pitänyt tehdä "kunnon työtä" kustantaakseen luovan työn. Kuitenkin esim. epämääräiset pätkätyöt voivat olla erittäin ahdistavia ja stressaavia luoville kyvyille. Selvää on, että valtio jää nuolemaan näppejään tämän henkilön tuloista sekä siitä potentiaalista, joka hänellä olisi yhteiskunnan rakentajana.

    Mielestäni valtion pitäisi muuttaa asennettaan. Sen pitäisi alkaa selkokielellä kertomaan ihmisille, miksi veronmaksu kannattaa. Pitäisi tehdä helppoja kanavia maksaa vapaaehtoisia veroja tuloista, jotka eivät "näy missään". Synnyttää ratkaisuja, joissa nuoret voisivat rakentaa elämäänsä omilla ehdoillaan ja siitä näkökulmasta toimia myös sosiaalisesti yhteiskuntapiirissään. Ben Furmanilta opin aikoinaan, että ei ole väliä mistä aloitetaan kunhan päästään hyvään prosessiin. Tällä ajatuksella moni nuori... ja vähän vanhempikin saataisiin innostumaan omastaan ja tämän maan tulevaisuudesta.

    Umair Haque puhuu sukupolvi M:sta, joka sopii erittäin hyvin tähän aikaan. Kirjoitin siitä http://cristinaandersson.wordpress.com/2009/10/16/uudenajanvoitto/

    Täytyypä lukea HS:n yleisönosastoa ja flunssajuttusi. Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista

Tervetuloa keskustelemaan. Toivon keskustelijoiden osallistuvan keskusteluun omalla nimellään – niinhän minäkin teen.