tiistai 21. helmikuuta 2012

Suomen puolustusvoimat globalisaatioon sopeutumisen mekanismina

Ajatukset eivät ole saaria. Ainakin itselläni uudet ajatukset pälkähtävät lähes poikkeuksetta päähäni lukiessa toisten kirjoituksia, käydessä keskusteluja tai vaikkapa opettaessa. Toisinaan uuden ajatuksen mukaan tempautuminen voi olla hankalaa tai jopa kiusallista, mutta aina samalla yhtä palkitsevaa ja innostavaa.

Eilinen Kansan uutisille antamani haastattelu SMK:n tiimoilta käy tästä hyvin esimerkistä. Vieraanani oli muun muassa KU:lle kirjoittava Jouko Huru (hänkin muuten taustaltaan kansainvälisen politiikan tutkija, joka vaikutti aikanaan mm. Taprissa).

Haastattelusta jäi hyvä fiilis. Huru oli erinomaisen hyvin perehtynyt kirjaan (kuten oikeastaan lähestulkoon poikkeuksetta kaikki toimittajat, jotka ovat haastatelleet minua kirjan tiimoilta viime aikoina) ja oli lisäksi taustansa vuoksi hyvä juttukumppani.

Suuri osa haastattelusta käsitteli Venäjää ja sen merkitystä Suomelle. Huru pyysi tarkentamaan, mitä tarkoitin kirjoittaessani, että Venäjä on Suomelle edelleen myös ongelma.

Aloitin ensin autopilotilla kerraten sivujen 143-153 ja 168 teemoja. Huru ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan pyysi minua konkretisoimaan: kerro, miten Suomi itse asiassa on edelleen ajatuksellisesti kiinni Venäjässä.

Jatkoin vastaamalla, että esimerkiksi käynnissä oleva varuskuntien lakkauttamiseen liittyvä keskustelu osoittaa, miten Suomi on edelleen vanhoissa ajatusmalleissa kiinni. Ja silloin se uusi ajatus iski: mieleeni näet yht’äkkiä välähti, että en ole koko keskustelussa itse asiassa nähnyt oikeastaan yhtäkään puheenvuoroa, joka olisi väittänyt, että Suomi tarvitsee varuskuntia Itä-Suomessa Venäjän muodostaman sotilaallisen uhan vuoksi. Sen sijaan ihmiset ovat olleet ensisijaisesti huolissaan alueellisen työllisyyden ja ostovoiman kehityksestä mikäli varuskunnat lakkautetaan.

Muistini mukaan Kekkonen aikanaan laittoi yli-innokkaita kenraaleja aikanaan paikoilleen toteamalla, että puolustusvoimat on viihdytysorganisaatio, jolla ei ole todellista puolustuspoliittista relevanssia. Nyt siitä näyttää tulleen monille suomalaisille keskeinen globalisaatioon sopeutumisen mekanismi, aluepolitiikan muoto, jolla ei näytä olevan enää samaa puolustuksellista ja sotilaallista merkitystä ihmisten mielissä. Lisäksi huomattavaa on se, että tunnumme elävän aikaa, jossa juuri kenellekään ei edes pälkähdä päähän käyttää tätä korttia keskustelussa: voiko olla, että Venäjän uhka ei myy enää Suomessa?

SMK:n Venäjä-väitteen kannalta tämä havainto tuo lisää harmaan sävyjä. Saattaa olla, että Venäjä ei sittenkään ankkuroi suomalaisia niin tiiviisti vanhoihin poteroihin kuin olen kirjassa olettanut. Ilmeisesti me emme enää pelkääkään, että kohta ne jälleen ”jyrää meitin”. Kenties Suomen uusien koordinaattien asemoimisen tiellä ei suomalaisilla olekaan enää henkistä Salpa-linjaa?


Hiski Haukkala

3 kommenttia:

  1. Aivan vastaava ilmiö nousee esiin yleisestä asevelvollisuudesta puhuttaessa. Asevelvollisuuden puolustajien argumentoinnissa nousee nopeasti esille se, että "armeija tekee pojista miehiä", "asepalvelus on viimeinen paikka, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja kaikilla on mahdollisuus edetä riippumatta taustastaan".

    En ota nyt kantaa itse väitteiden todenperäisyyteen, mutta periaate on hieman outo. Jos halutaan kouluttaa yhteiskuntakelpoisia kansalaisia, niin luulisi siihen olevan olemassa tehokkaampiakin keinoja kuin asepalvelus...

    VastaaPoista
  2. Puolustusvoimien ainoa tarkoitus ja oikeutus on mielestäni tarjota turvallisuutta sota-tilannetta ajatellen. Kaikkiin muihin käytettyihin argumentteihin on olemassa puolustusvoimia tehokkaampia keinoja. Vaatteet oppii viikkaamaan, kravatin solmimaan ja mieheksi tulemaan nopeammin ja kustannustehokkaammin jossain muualla kuin puolustusvoimissa. Puolustusvoimien tehtävä on opettaa tappamaan ja tuhoamaan mahdollisimman tehokkaasti siltä varalta että joudumme puolustamaan kotiamme ulkoista uhkaa vastaan. Tai oikeammin, tämä kouluttaminen tehdään jotta näyttäisimme ulospäin riittävän paskamaiselta kohteelta, että meihin kannattaisi ylipäätään panostaa suuria sotilaallisia panostuksia (uskottava puolustus). Tai näin olen itse PV:n mieltänyt.

    Kyllähän toisaalta esim jenkkien sotateollisuus on erittäin merkittävä taloudellisen toiminnan ja jopa innovaatioiden luoja jenkeissä. Toisaalta sotateollisuus ja sotilasvoimat ovat eri asia, vaikka kumpikaan ei tule toimeen ilman toista. Ehkä PV:n "lisäroolit" pitäisi tuoda keskusteluun mukaan tietoisemmin, ja tosiaan välillä muistuttaa ihan oikeasti siitä, miksi PV on meillä olemassa. On sitten oma asiansa mihin tuloksiin tällainen keskustelu johtaa, jos mihinkään.

    VastaaPoista
  3. Perinteisesti puolustusvoimien rooli on tosiaan ollut turvata valtion itsenäisyyttä ja toiminta vapautta, joka käytännössä tarkoittaa sotaan varautumista ja sen ehkäisemistä sotilaallisen karkotteen (deterrence) muodossa.

    Suomessa tilanne on kuitenkin hieman erilainen. Täällä puolustusvoimat on, huolimatta siitä että se on eristetty poliittisesta keskustelusta, tärkeä sisäpoliittinen instituutio, joka on tuonut sille muutaman ylimääräisen tehtävän.

    Historiallisin PV:n "ylimääräisistä" tehtävistä liittyy nation-buildingiin. Puolustusvoimien tehtävä on luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta eri yhteiskuntaluokkien ja alueellisten ryhmien välillä. Tämä ei ole enää kovin tarpeellinen prosessi, mutta ottaen huomioon Suomen historian, ei ole vaikea ymmärtää, miksi jotkut (vanhemmista ikäluokista) vielä näkevät, että tämä on tärkeä tehtävä puolustusvoimille.

    Toinen tehtävä pv:lle - joka on kiinteästi sidoksissa edelliseen - on edistää suomalaista egalitarianismia. Armeijassa kaikki ovat samanarvoisia, ja asepalvelus samanarvoistaa kansalaisia joilla voi olla hyvinkin erilaiset taustat tuloihin,koulutukseen tai muihin taustatekijöihin liittyen. Sukupuoli on vielä pienoinen epäkohta tässä kuitenkin.

    Suomessa näkisin, että käsite "kansalaissotilas" on vielä hyvin vahvassa roolissa, joka tarkoittaa, että sotilaan tehtävä kuuluu kansalaiselle, ei ammattilaiselle. Osittain näistä syistä maanpuolustustahto on käsitteenä niinkin suuressa roolissa Suomessa, joka näkyy myös keskustelussa asevelvollisuudesta.

    Muistaakseni Toby Archer on kirjoittanut jotain aiheen tiimoilta...

    - Sunnuntaistrategisti

    VastaaPoista

Tervetuloa keskustelemaan. Toivon keskustelijoiden osallistuvan keskusteluun omalla nimellään – niinhän minäkin teen.